Artikkelit

Kuvataiteilija Joonas Hyvönen: Kopiointikorvausten leikkaus herättää huolta tekijöiden tulevaisuudesta

Taiteilija Joonas Hyvösen kasvokuva.

Kuva: Joonas Hyvönen

Valtionvarainministeriö hätkähdytti elokuussa vuoden 2022 budjettiesityksellään, jossa tekijänoikeusperusteisen yksityisen kopioinnin hyvitystä leikataan 11 miljoonasta eurosta 7 miljoonaan euroon.

Leikkaus osuisi erityisen kipeästi Kopioston yhteydessä toimivaan, mediataiteilijoille tärkeään AVEKiin ja vaikuttaisi myös Kuvaston kautta jaettuihin taiteilijoiden VISEK-apurahoihin. Molempien rahoitus perustuu pääosin yksityisen kopioinnin hyvitykseen.

Soitimme VISEK 2019 -apurahan saaneelle kuvataiteilija Joonas Hyvöselle ja kysyimme, miltä leikkausuutinen hänestä kuulostaa.

Hei Joonas! Valtiovarainministeriö on ehdottanut yksityisen kopioinnin hyvitykseen 4 miljoonan euron leikkausta, joka vaikuttaisi dramaattisesti muun muassa AVEKin toimintaan ja pienentäisi merkittävästi myös VISEK-tukea. Miltä leikkausuutinen sinusta tuntuu?

Se kuulostaa hurjalta ja ahdistavalta, varsinkin tällaisessa tilanteessa, jossa korona on koetellut taide- ja kulttuurialaa mutta myös yleisestikin. Kilpailu näyttelypaikoista on esimerkiksi ollut tänä vuonna kovempaa ja apurahahakijamäärät ovat olleet nousussa. Huolestuttavalta kuulostaa ja vaarana on, että tekijät katoavat alalta työskentelyn vaikeutuessa.

VISEK-apurahat on tarkoitettu visuaalisen alan taiteilijoiden taiteelliseen työskentelyyn. Millainen merkitys VISEKillä on ollut sinulle?

Sain VISEK-apurahan vuonna 2020 Forum Boxissa esillä olleen Wet Planet -näyttelyni tuotantokuluihin, eli käytännössä näyttelyssä esitettyjen teosteni materiaaleihin. VISEKin merkitys oli hyvin konkreettinen, ilman apurahaa en olisi kyennyt toteuttamaan teoksia samassa mittakaavassa. Apuraha meni suoraan materiaalien hankintaan, ja näyttely olisi ollut todella erilainen ilman VISEK-tukea.

Jäsenjärjestömme AV-arkki toteuttaa suomalaisen mediataiteen kansainvälistä jakelua AVEKin tuen turvin, joten AVEKin tukivarojen leikkaus iskisi myös nykytaiteen vientiin. Olet AV-arkin jäsen, miltä tämä kuulostaa?

Itselläni on AV-arkissa kaksi teosta, joista toinen, Bog Body, oli osa AV-arkin festivaalijakelun katalogia ja sai Italiassa esityksen Lago Film Fest -elokuvafestivaalilla 2020. Ulkomailla taiteilijaresidenssissä työskennelleenä katson, että AV-arkin Suomesta käsin tekemä levitystyö on todella tärkeää. Taiteilijana ei tarvitse sen vuoksi itse lähteä ulkomaille.

Yhdistyksen toiminta on sellaista, mitä ei taiteilijana pystyisi itse tekemään. AV-arkista löytyvät asiantuntemus ja yhteydet, joille ulkoistaa levitystyö. Ilman näitä yhteyksiä ja yksin toimien ei olisi mahdollista löytää esityspaikkoja omille teoksille.

Mitä AVEK on merkinnyt itsellesi?

Samaan tapaan kuin VISEKin kanssa, olen saanut AVEKin tuotantotukea God’s Flat Earth is Drowning -teokseen, joka esitettiin Keskustakirjasto Oodissa kesällä 2020. Tuen avulla sain hankittua ulkopuolista apua teoksen ohjelmointiin.

Mediataiteilijana AVEK merkitsee todella tärkeää toimijaa, jolta hakea tukea kunnianhimoisempiin projekteihin. Oma työskentelyni on pääasiassa immateriaalista, teen töitä digitaalisesti tietokoneella työskennellen. Isompia projekteja, joissa tarvitaan kuitenkin myös ulkopuolisia tekijöitä kuten näyttelijöitä, olisi mahdotonta toteuttaa ilman AVEKin kaltaista tukea.

Budjettiesitys käsitellään hallituksen budjettiriihessä 7.–8.9. Tekijänoikeusjärjestöt vaativat, että hyvityksen tason leikkaus muutetaan neuvotteluissa. Millaisia terveisiä haluat kertoa asiasta päättävälle hallitukselle?

Lyhyesti sanottuna toivoisin, että päättäjät ymmärtäisivät suomalaisen av-alan arvon ja leikkausten dramaattisen vaikutuksen. Toivon, että päättäjät tekevät oikean päätöksen olla tekemättä leikkauksia.

Joonas Hyvönen, s. 1990
https://jomp.pe/

***

Miten voit taiteilijana osoittaa tukea AVEKille ja muille kulttuurin edistämisorganisaatioille?

Kirjoita päättäjille sähköposti, jossa kerrot, miten AVEK on sinua tukenut. Mikä merkitys tuella oli hankkeellesi ja mitä tapahtuu, jos tukea ei jatkossa enää ole?

Voit myös osoittaa tukea somessa. Kirjoita julkaisu, jossa kuvailet AVEKin tai muiden edistämisorganisaatioiden merkitystä sinulle ja alallesi. Käytä AVEKiin liittyvissä postauksissa tunnisteita #AVEKtukee #AVEKjatkoon.

Kuvassa teksti: "Yksityisen kopioinnin hyvitys (entinen "hyvitysmaksu") perustuu EU-direktiiviin.

Yksityisen kopioinnin hyvitys on tekijänoikeuslain takaama rahallinen korvaus tekijöille siitä, että jokainen kansalainen saa kopioida laillisia teoksia omaan käyttöönsä. Vuonna 2015 hyvitys päätettiin siirtää valtion budjetista maksettavaksi. Sitä ennen hyvitysmaksua kerättiin kopiointiin käytettävien laitteiden hinnassa.

Yksityinen kopiointi ei ole alentunut vuodesta 2018, jolloin 11 miljoonaa päätettiin vakiinnuttaa. Kopioinnin määrä on päinvastoin kasvanut. Kun vuonna 2018 kopioitiin yksityisesti 264 miljoonaa tiedostoa, vuonna 2020 kopioitiin 276 miljoonaa tiedostoa. Opetus- ja kulttuuriministeriön tutkimusten mukaan kopioinnin taso on viiden viimeisen vuoden ajan vakiintunut tähän suuruusluokkaan.

Kuvaston osana toimiva Visuaalisen taiteen edistämiskeskus VISEK on jakanut vuodesta 1987 VISEK-apurahoja, jotka katetaan pääosin OKM:n VISEKille osoittamista yksityisen kopioinnin hyvitysvaroista. Apurahoja myönnetään visuaalisen alan ammattitaiteilijoiden ja -taiteilijaryhmien taiteelliseen työskentelyyn. VISEK-apurahojen vuosittainen hakuaika on 1.–30.11.

Aiheesta muualla:

AVEK: Valtiovarainministeriö leikkaamassa AVEKin rahoituksen puoleen
Gramex: Hallitus käsittelee budjettiriihessä kulttuurin yllätysleikkausta 
Teosto: Yksityisen kopioinnin hyvitykseen suunnitellaan yli kolmanneksen leikkausta – raha suoraan pois luovan työn tekijöiltä