Uutiset

Lukuisat investoinnit taiteen digitalisaatioon uhkaavat valua hukkaan – valtio ei näytä taiteilijoiden tekijänoikeuskorvauksille enää vihreää valoa

Suomessa on tehty viime vuosina merkittäviä investointeja taiteen digitalisaation ja saavutettavuuden eteen. Tämä on mahdollistanut sen, että kansalaiset ovat päässeet tutustumaan museoiden kokoelmiin muun muassa Finna-sivuston kautta. Digitaalisesti saavutettavat taidekokoelmat kasvoivat aina vuoteen 2023 saakka. Nyt valtion rahoitus tekijänoikeuskorvauksille on päättynyt.

Taiteilijan tekijänoikeus perustuu lakiin. Kun teoksia käytetään digitaalisilla alustoilla, on tekijällä oikeus korvaukseen.

Taiteilijoille korvauksen teosten käytöstä digitaalisilla alustoilla mahdollisti vuosina 2017–2023 Kuvaston ja Suomen museoliiton solmima sopimus, jonka piirissä oli parhaimmillaan noin 32 000 kokoelmiin kuuluvaa taideteosta, lähes 4000 taiteilijaa ja 45 museota. Taiteilijoille maksettiin vuosittain heille kuuluvat tekijänoikeuskorvaukset kokoelmateosten verkkojulkaisemisesta. Opetus- ja kulttuuriministeriö mahdollisti sopimuksen rahoituksen.

OKM:n määräraha Kuvaston ja Museoliiton sopimukselle päättyi vuoden 2023 loppuun. Tämän jälkeen valtio lakkasi rahoittamasta digitaalisten kokoelmien tekijänoikeuskorvauksia, ja vastuu korvausten maksamisesta sysättiin museoille.

Keskeinen ongelma on, että museoilla ei ole varoja maksaa taiteilijoille asianmukaisia korvauksia. Useat museot ovat myös leikkausten kohteena. Kuvaston tuoreen Taidekokoelmat verkkoon 2.0 -sopimuksen on solminut vain 21 museota. Moni museo on joutunut poistamaan satoja tai jopa tuhansia tekijänoikeuden alaisia teoksia digitaalisilta alustoilta.

Hallitusohjelmassa painotetaan digitalisaatiota, mutta budjetti toteutukselle uupuu. Kuvasto on jo vuosien ajan pyrkinyt vaikuttamaan sen puolesta, että digitaalisten kokoelmien tekijänoikeuskorvauksille löydettäisiin pitkäjänteinen ja kestävä rahoitus. Tilanteeseen tarvitaan ratkaisuja pikaisesti.

Tilanteesta kärsivät kaikki: niin suuri yleisö, taiteilijat kuin museotkin.

Lue myös

Lahden museoiden tiedote aiheesta 6.2.2025

HBL:n artikkeli 11.2.2025: ”Tusentals konstverk avpublicerades på nätet”

Kuvaston aikaisemmat uutiset aiheesta