Uutiset

Kehysriihen leikkauspäätökset synkistävät kuvataidealaa

Kehysriihen leikkauspäätökset ovat synkentäneet kuvataidealaa. Taidekokoelmat verkkoon -sopimuksen rahoitustilanteeseen ei tuotu selkeyttä kehysriihen päätöksillä.

Hallitus päätti 15.–16. huhtikuuta pidetyssä kehysriihessä mittavista leikkauksista. Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustuksiin kohdistuu ensi vuonna 75 miljoonan euron säästöt ja vastaava summa leikkauksia on tulossa vuonna 2026. Ministeriön hallinnonalalta on tarkoitus säästää yhteensä jopa 150 miljoonaa lähivuosina.

Tarkkaa tietoa taiteen ja kulttuurin määrärahoien leikkauskohteista ei vielä ole, mutta ne selviävät syksyn budjettiriiheen mennessä. Budjettiriihi on ajoitettu syyskuun alkuun. Valtiovarainministeriön esityksessä leikkauksia on suunnattu mm. museoiden VOS-rahoitukseen ja vapaan kentän valtionavustuksiin.

Kuvaston ja Suomen museoliiton Taidekokoelmat verkkoon -sopimuksen rahoitustilanteeseen kehysriihessä ei saatu ratkaisua. Museokentän leikkausuhan vuoksi tilanne näyttää vaikealta. Vain harvoilla museoilla on resursseja investoida kokoelmansa esittämiseen verkossa, ja tilanne tulee vaikeutumaan entisestään, jos museoiden perustoiminnasta säästetään.

Kuvasto jatkaa edelleen työtään Taidekokoelmat verkkoon -sopimuksen julkisen rahoituksen puolesta. Sopimuksen tilanteesta voit lukea ”Taidekokoelmat verkkoon -sopimuksen jatko on veitsen terällä” -uutisesta.

Yksityisen kopioinnin hyvitys puolittumassa

Ennakkoon tiedettyjen leikkausten lisäksi kehysriihessä päätettiin puolittaa yksityisen kopioinnin hyvitys 11 miljoonasta eurosta 5,5 miljoonaan euroon. Leikkausuutinen tuli yllätyksenä, sillä hyvitys on vakiinnutettu aiemmin valtion budjetissa 11 miljoonaan. Hyvitys on korvaus tekijöille siitä, että kansalaisilla on tekijänoikeuslain perusteella oikeus kopioida teoksia yksityiskäyttöön.

Leikkaus olisi dramaattinen erityisesti av-alan tekijöille ja mediataiteilijoille, sillä se heikentäisi merkittävästi AVEKin tukitoimintaa. AVEKin tehtävänä on tukea kotimaista audiovisuaalista kulttuuria, ja sen varat ovat suurimmaksi osaksi peräisin hyvitysvaroista.

Myös Kuvaston osana toimivan VISEKin työskentelyapurahat taiteilijoille perustuvat yksityisen kopioinnin hyvitykseen. VISEKin apurahojen hakijamäärä on kasvanut joka vuosi ja vuonna 2023 hakemuksia vastaanotettiin ennätykselliset 649 kappaletta. Työskentelyapurahan sai 21 taiteilijaa tai työryhmää.

Aiheesta muualla julkaistua:

Luovat ry: Kehysriihen leikkauspäätökset huolestuttavat kulttuurialaa
Suomen Taiteilijaseura: Kehysriihen päätökset herättävät huolta kulttuurin tulevaisuudesta
Suomen museoliitto: Museot kehysriihessä: epävarmuus leikkauksista jatkuu