Artikkelit

Taneli Stenberg: Kuvan tekemisen rakkaus on syvällä

Kuva: Taneli Stenberg

Kuvaston kevään juttusarjassa on haastateltu taiteilijoita, joiden teokset ovat esillä Kuvaston ja Suomen Taiteilijaseuran yhteisessä toimitilassa. Kuvasto hankki neljän taiteilijan maalaukset syksyllä 2015 Helsingin Taidelainaamosta.

Sarjan viimeisessä osassa kysymyksiin vastaa taidemaalari Taneli Stenberg (s. 1978).

Vesiputousta kuvaavassa maalauksessasi Rip in Time: Waterfall on kiinnostava perspektiivi. Miten teos on syntynyt?

Vesiputous on kuvattu maalauksessa sillalta katsottuna. Se oli jotenkin kaukana, mistä tuli nimikin ”Rip in Time”. Se oli särö oikeassa todellisuudessa, jossa näet vähän paratiisimaisen paikan. Vesiputouksesta tulee mieleen alkukoti. Se on jotenkin mehevä. Maalauksen vesiputous sijaitsee Etelä-Ranskassa, Provencen alueella. Ranskassa vietin puoli vuotta vuosien 2009-2010 välillä.

Aina ei kaikkiin töihin voi olla tyytyväinen, mutta joissain teoksissa toteutuu itselle joku onnistumisen aste, josta on myöhemmin tyytyväinen – onneksi tein tämän. Waterfallissa ajattelin aluksi, etten jaksa puiden lehtiä maalata, mutta yhtäkkiä olinkin ihan mukana ja pääsin kiinni lehtien väriin, valoon ja varjoon. Siinä tuli tunne, että hallitsee materian.

Taneli Stenberg: Rip in Time: Waterfall, 2014
Taneli Stenberg: Rip in Time: Waterfall, 2014

Määritteletkö itsesi kuvataiteilijaksi vai taidemaalariksi ja onko määrittelyllä merkitystä?

Käytän kumpaakin. Jossakin vaiheessa kuitenkin tuntui, että meitä kuvataiteilijoita on niin paljon, että nimi tyhjeni ja halusin osoittaa, mitä teen. Sen vuoksi olen halunnut painottaa taidemaalaria. Taidemaalaus on ollut kuitenkin itselleni tärkein.

Miten sinusta tuli taidemaalari?

Lukion jälkeen haaveilin graafisesta suunnittelusta. Siviilipalvelusvuoden aikana Taideteollisessa korkeakoulussa näin sitä ja tiedostin haluavani jotain sisällöllisesti vapaampaa. Ajattelin, että vapaiden taiteiden puolella on paremmat mahdollisuudet mihin tahansa ja enemmän vapauksia tehdä. Hain Kankaanpään taidekouluun ja pääsinkin sisään ensi yrittämällä. Siellä totesin, että maalaaminen on itselleni kaikkein hankalinta, mutta samanaikaisesti se mahdollisti niin paljon enemmän, samoin työskentelymenetelmät.

Mistä maalaustesi aiheet kumpuavat?

Monesti olen rakentanut omaa näytelmää tästä ajasta, omaa lavastusta. Silloin niissä on näkynytkin tiettyä staattisuutta. Lähiaikana tuntuu, että suuri rooli on ollut kohtaamisilla ja ihan visuaalisesti pärisevillä asioilla, esineillä. Nyt talvella piirsin viikoittain mallia pitääkseni omaa kiinnostusta ja ammatillista kehittymistä yllä.

Mulla on aina sellainen tunne, että pitää lähteä tyhjältä pöydältä. Vaikka olen tehnyt tätä jo kymmenen vuotta, aina sitä käy läpi jonkun tuskallisen kehityskaaren. Mutta lopussa tuntuu sitä helmemmältä.

Olet tehnyt myös kattomaalauksen yksityishuvilaan Espanjassa. Millainen projekti se oli?

Se oli mielenkiintoinen projekti. Työn tilaajat olivat ostaneet ison huvilan Espanjasta. Asuin kuukauden marras-joulukuun aikaan Espanjassa, missä toteutin 24 neliön kattomaalauksen seitsemän metrin korkeudessa. Olin suunnitellut maalauksen etukäteen, mutta paikan päällä kaikki suunnitelmat menivät uusiksi. Kuukauden aikana ehdin viettää yhden kokonaisen vapaapäivän. Tilan katto oli vähän viisto, ja suurimman osan ajasta maalasin polvillani. Tilan ikkunasta puuttui myös lasi, joten tuuli tuli ikkunasta suoraan läpi mereltä, ja Espanjassahan on talvella oikeasti kylmä. Se oli eräänlainen pyhiinvaellus olla polvillaan ja kärsiä siellä. Kaikki legendathan kertovat Michelangelon kärsimyksistä Sikstiiniläiskappelissa. Mutta niin kuin sanottu, siitä tuli ihan hyvä fiilis.

Kattomaalaukset yksityisten tilaamina ovat aika harvinaisia. Taulukaupassa taloustaantuma ei niinkään näy, mutta tällaisissa kyllä. Huvilaprojekti toteutui silloin, kun oltiin vähän vielä nosteessa eikä ollut pitkää taantumavaihetta takana. Olisi kiva muistuttaa yksityisiä, että tälläkin tavoin voi hankkia taidetta kotiinsa. Sen ei tarvitse aina olla taulu.

Mikä inspiroi sinua?

Aika monikin asia. Kuvan tekeminen ja siihen liittyvä taika kiehtovat. Kun maalaus alkaa elää omaa elämäänsä ja saat jonkin asian kohdilleen, se on itselle aina ihan mieletön elämys. Tuntuisi jotenkin tylpältä sanoa, että ihmiset inspiroivat. Jollakin tavalla kaikki päätyy sinne maalaukseen, eletty, koettu ja ihmiset. Inspiraatio löytyy siitä, että se kuvan tekeminen on ihmeellistä ja jännää välillä. Silloin kun onnistut, niin ne onnistumisen kokemukset ovat huippuja – ei saakeli, sain luotua jotain sellaista, mitä olen haaveissani tavoitellut.

Maalaat enimmäkseen esittävää?

Se on tapa, millä etsin haasteita. Kerran päätin, että nyt teen abstraktia. Lähdin kohti abstraktiota, mutta en ihan päätynyt siihen, vaan näin maalauksissa jotain ja niistä tuli kukka-kasvi-sarja. Abstrakti taide on oma lajinsa, jonka jotkut osaa ja jota ihailen. Haaveilen saavani sellaisia pintoja aikaiseksi.

Figuratiivisessa maalauksessa sitä nojaa maneereihinsa, mitä vastaan täytyy taistella. Ettet ala täyttää maalausta substantiiveilla, vaan maalin, tekniikan, valon ja varjon kautta täytyy löytää jotain.  Esittävän maalauksen vaarana on, että tehdään vaan esineitä esineiden perään. Silmäkarkki vaatii kuitenkin kauneutta sekä ulkoisesti että sisäisesti.

Millaista on työskennellä kuvataiteilijana Suomessa?

Jos nyt katsoo taaksepäin, niin en ole saanut mahdollisuutta nojautua apurahoihin. Yksityisille asiakkaille myydyt teokset ovat olleet itselleni tärkeitä. Taidelainaamosta juoksee myös koko ajan tuloja, sellaisia pikkupuroja. Tavallaan tämä on tätä köyhänä elämistä. Mutta tuntuu hyvältä, kun joku tulee sanomaan, että vau sulla on intohimo tuohon tekemiseen. Koetan olla kiitollinen siitä.

Totta kai talouden ylä- ja alamäet vaikuttavat arkeen, mutta kuvan tekemisen rakkaus on syvemmällä. Toivoisin, että voisin elää alan töillä täysin.

Kesä on näyttelysaralla vilkasta aikaa ja itselläsikin on tulossa teoksia loppukesästä esille. Mitä ajattelet kesänäyttelyistä?

Teoksiani on tulossa esille loppukesästä Haiharan taidekeskuksen Läsnä-näyttelyyn Tampereella. Tykkään kesänäyttelyistä paljon, ja kuinka hyvin ne sopivat suomalaisille. Monesti avajaisissa tulee fiilis, ettemme ole ehkä kaikkein parhaimpia minglaajia, mutta kesänäyttelyissä on jotain vapautta. Silloin puetaan päälle hienoimmat vaatteet, mitä mökiltä löytyy, mutta silti ihmisillä on se kesärentous päällä. Jos se on tapa saada ihmisiä näyttelyihin, niin sehän on vain loistavaa.

Taiteen kenttä on niin monipuolinen. Ei näitä asioita tarvitse mielestäni arvottaa. Ajan voisi tuhlata johonkin huonompaankin, oli sitten mikä tahansa näyttely kyseessä. Onhan kulttuurin seuraamisesta terveen elämän salaisuutena ollut nyt tieteellistä näyttöä.

Taneli Stenberg
Asuu ja työskentelee Helsingissä ja Inkoossa. www.tanelistenberg.com Instagram/@dandysteele

Valtakunnallinen teemanäyttely ”Läsnä” Haiharan taidekeskuksessa 6.–31.8.2016. www.tampere.fi 

Juttusarjassa on aiemmin julkaistu kuvataiteilijoiden Tapani Hyypiän, Anne Sunilan ja Hanne Jugan haastattelut.