Kuvataiteilija Anne Sunilan (s. 1954) kaksiosaisessa, vaaleanpunertavassa temperamaalauksessa avautuu laaja näkymä Seine-joen rantapenkereelle. Kaupunkitila on tuttu Pariisin kävijöille. Kaupunkinäkymiä taiteilija lähestyy tilakokemuksesta ja erityisesti tilan kehollisesta kokemuksesta käsin. Hän on työskennellyt kaupungissa useaan otteeseen. Maalaukset ovat isokokoiset, kuten Sunilalla monesti. Tempera on pääsääntöisesti hänen käyttämänsä maalausmateriaali. Tekijä-haastattelussa Anne Sunila kertoo työskentelystään ja teosten syntyyn johtaneesta taiteellisesta prosessista.

Miten sinusta tuli kuvataiteilija?

Kiinnostukseni maalaamiseen ja piirtämiseen heräsi varhain kouluiässä. Kun olin 9-vuotias, äitini toteutti toiveeni ja tilasi minulle piirustuskoulun kirjeitse tulevia piirustustehtäviä. Hieman myöhemmin kävin maalausryhmässä ja keskikoulussa kävin öljymaalausryhmässä. Taidelukio kruunasi sitten monella tavalla laajan kiinnostukseni taiteisiin. Opiskelin siellä innolla kaikkia taideaineita ja olin erityisen kiinnostunut taidehistoriasta. Kulttuuri kaikkinensa tuntui hyvin vetovoimaiselta – elokuvat, kirjallisuus, teatteri.

Myöhemmät taideopinnot veivät minua väistämättömästi kohti taiteilijuutta – se oli ikään kuin suoraan edessäni. Opiskellessani taidetta kiinnostuin ensisijaisesti maalauksesta ja piirsin myös paljon. Kuvanveisto oli myös palkitseva tekemisen tapana, mutta maalaustaide vei kuitenkin voiton. Kiinnostusta riitti ja opinnot veivät aikani aamusta iltaan. Viikonloput sujuivat elokuva-arkiston, näyttelyiden ja konserttien parissa. Ruokahaluni taiteen alueella oli suuri, luin myös kirjallisuutta ja opiskelin ylimääräisesti taidehistoriaa. Sitten aloin toteuttaa myös omia teoksiani ja suuntautua näyttelyiden pitämiseen.

Kuvaston ja Suomen Taiteilijaseuran toimitilassa esillä olevat Dimension-sarjan maalauksesi kuvaavat Seine-joen rantaa. Miksi juuri Pariisi?

Pariisissa sijaitsevalla Citén taiteilijaresidenssillä on ollut tässä tärkeä rooli. Se on tarjonnut hyvät edellytykset kahden projektin toteuttamiseen vuosina 2007, 2009 sekä 2012. Työskentelin siellä ensimmäisen kerran 90-luvun alussa, mikä johti minut figuratiivisen tekemisen pariin. Pariisilla ja taidehistorian tutkimisella oli tässä osuutensa. Otin pesäeroa modernin taiteen lähtökohtiin.

Olen työskennellyt Citen residenssissä 3-4 kuukauden jaksoissa. Koen Pariisin kaupunkina helposti lähestyttävänä. Taiteen läsnäolo on siellä tietyllä tapaa itsestäänselvää. Visuaalisesti kaupunki on kiinnostava ja intensiivinen luonteeltaan – värien, tilojen, valon ja ihmisten osalta. Sillä on virkistävä vaikutus aisteihini ja ajatteluuni.

Parhaillaan teet jatko-opintoja Aalto-yliopistossa. Mikä innosti sinut väitöstyön pariin?

Jatko-opinnot olivat aika luonteva jatko sille, miten olin suuntautunut taiteilijana. Olen itse käyttänyt nimikettä ”tutkiva taiteilija”, joka kertoo asenteestani taiteen tekemiseen. Suuntauduin figuratiiviseen maalaukseen 90-luvun alussa, mikä  johti minut mm. palaamaan uudelleen piirustusopintoihin Helsingin yliopiston Piirustuslaitokselle. Halusin tutkia traditionaalisia tekemisen ja ajattelemisen tapoja ja suhteuttaa niiden mahdollisuuksia nykypäivään. Pyrin hahmottamaan uudesta näkökulmasta sitä, mitä olin oppinut aikaisemmissa taideopinnoissani. Taiteen teoreettisilla pohdinnoilla oli tietenkin tässä myös osuutensa. Tämä vaihe kesti useamman vuoden ajan ja niin maalaustyöhöni sisäistyi myös eräänlainen tutkiva asenne.

En ole kuitenkaan halunnut irrottautua maalauksen piiristä esimerkiksi käsitetaiteen suuntaan. Maalaaminen on aina tuntunut minulle luontevalta enkä ole nähnyt vaikeana pohtia sen yhteydessä erilaisia asioita. Yhtä taiteellisen työn prosessia on seurannut toinen eikä katkoksia ole juuri ollut.  Jatko-opinnoissani tekemäni taiteellinen tutkimus on avartanut taiteellista näkemystäni ja on tavallaan vienyt minua vielä pidemmälle omassa suuntautumisessani. Taiteilijatyyppini on ollut ehkä jossakin määrin harvinainen, koska siinä yhdistyy niin monta puolta.

Dimension-sarjan maalaukset ovat myös osa jatko-opintojasi. Millä tavoin käsittelet niissä tutkimusaihettasi?

Teokset ovat osa laajaa työprosessia, joka on toteutunut ”Paikkoja kaupungissa, Pariisi – Helsinki” -nimisen projektin puitteissa vuosina 2009–15. Olen työskennellyt molemmissa kaupungeissa, jolloin olen pyrkinyt kuvallisin keinoin lähestymään kaupunkitilaa ja siellä tiettyjä paikkoja. Työprosessi lähtee liikkeelle havaintotyöskentelystä paikan päällä. Prosessi on ollut monivaiheinen ja se on sysäyksittäin vienyt eteenpäin maalaustyötäni. Tämä puolestaan on johtanut erilaisten näyttelykokonaisuuksien muodostumiseen. Taiteellisen tutkimuksen teemat ovat kehittyneet kaiken tämän keskellä ja ympärille. Teokset ovat yksi osa kokonaisuudesta. Tietenkin on aika suuri työ ja haaste saada esiin kirjallisessa muodossa sitä, mikä on saanut muotonsa taiteen tekemisessä. Tämä vaatii oman aikansa. Se tuntuu kuitenkin tärkeältä, koska se moninainen maailma, joka on esillä olevien teosten takana, ei yleensä tule esille. Tekijän maailma ei näyttäydy.

Miten kiinnostuksesi kaupunkitilaan syntyi alun perin?

Olin aloittanut työskentelyn kaupunkiympäristön parissa jo vuosituhannen vaihteessa. Minulla oli tuolloin pitkäaikainen työhuone Kalliossa Helsingissä ja jalkauduin sieltä sitten tarkastelemaan ympärilläni olevaa kaupunkimiljöötä. Halusin maalausteni myös jotenkin liittyvän ympäristööni. Kaupunkitila sellaisena kuin saatoin sen kussakin tilanteessa havaita ja kokea nousi keskiöön. Kaupunkimiljöö osoittautui myös tunteen tai kokemuksen tasolla latautuneeksi eli se ei ollut mitenkään neutraali asia. Linkki toisen kulttuurin kaupunkiympäristöön syntyi vuonna 2000, kun työskentelin eri puolilla Ateenan kaupunkia. Samoin maalasin Suomessa sekä kaupungissa että maaseutupaikassani.

Antigone-nimisessä projektissani vuosina 2004–07 lähtökohtana oli Hietaniemen alue Helsingissä. Se oli yhtenä tapahtumapaikkana maalauksen henkilöhahmoille. Viimeiset Antigone-sarjan teokset toteutin Pariisissa 2007. Tuolloin Pariisi kaupunkina katutasolta käsin havaittuna lähti elämään osana maalaustyötäni. Se, että kuljettaa maalaustyötään mukanaan eri paikoissa ja maissa, haastaa minua taiteilijana. En voi olla liian varma näkemyksestäni ja valinnoistani. Joudun pohtimaan kutakin tilannetta erikseen. Vaikutteet tekemiseen kehittyvät minulla avoimuuden kautta – tutkin, tarkastelen, teen luonnoksia, katson ympärilleni, annan erilaisten asioiden tapahtua mielen tasolla – niin prosessi sitten käynnistyy.

Maalaukset olivat viimeksi esillä tm-gallerian SUBREAL-näyttelyssäsi viime keväänä, ja nyt ne ovat saaneet paikkansa toimitilassamme. Miltä teoksista luopuminen tuntuu?

On erittäin hieno juttu, että taitelijan teoksia päätyy toimitiloihin. Tilaisuuksia tulisi olla enemmän ja luulen, että se on kaikkia osapuolia tyydyttävä asia.

Kuvasto hankki syksyllä 2015 viisi maalausta Helsingin Taidelainaamosta Suomen Taiteilijaseuran kanssa omistamaansa toimitilaan. Kevään aikana Kuvaston sivuilla esitellään teokset ja niiden tekijät.

Anne Sunila
Asuu ja työskentelee Helsingissä ja on asunut Lallukan taiteilijatalossa vuodesta 2004. Kuvaston asiakas vuodesta 2000. www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi