Digitalisaatio on tuonut mukanaan parannuksia julkisiin palveluihin, mutta samalla se asettaa haasteita kuvataidealalle. Kuvataiteen digitalisaatio on tapahtumassa taiteilijoiden kustannuksella ja heidän oikeutensa sivuuttaen, kirjoittaa toiminnanjohtaja Tommi Nilsson Kuvaston blogissa.

Digitalisaatio ja teknologian hyödyntäminen ovat yksi tärkeimmistä keinoista parantaa julkisten palveluiden laatua, tehokkuutta ja saavutettavuutta. Parempien julkisten palveluiden lisäksi digitalisaatio ja teknologinen kehitys ovat valtavia mahdollisuuksia uudelle kasvulle.

Suomessa on laaja yksimielisyys siitä, että kuvataideala tarvitsee kasvua ja että sille on mahdollisuuksia. Olemme kuitenkin oudossa tilanteessa: kokoelmia hallinnoivat museot ovat valtion kustantamana tehneet vuosien jänteellä mittavia satsauksia teosten digitointiin, mutta nyt uhkana on, että teoksia ei voi saattaa diginä esille. Miksi? Siksi, että taiteilijoille tekijänoikeuslain nojalla kuuluviin käyttökorvauksiin ei enää näytä olevan rahaa.

Kuvaston ja Suomen museoliiton vuonna 2017 solmiman sopimuksen perusteella museot ovat voineet avata kokoelmiaan verkkoon ja tavoitella uusia yleisöjä digitaalisin keinoin. Sopimuksesta on hyvästä syystä oltu kansainvälisessäkin katsannossa ylpeitä. Sopimuksen piirissä on ollut 45 museota, jotka ovat voineet välittää kymmeniä tuhansia teoksia yleisölle. Nyt näyttää siltä, että sopimus saatetaan joutua päättämään. Opetus- ja kulttuuriministeriön erillisrahoitus on viime vuoden lopussa päättynyt, ja museoilla ei yleisesti ottaen ole varaa maksaa korvauksia. Erityisen pahasti tilanne osuu pienempiin maakuntien museoihin.

Kansallisgallerian pääjohtaja Kimmo Levä on museoiden taloutta koskevassa tutkimuksessaan tuonut esiin kuvaamani haasteen laajempaa kontekstia: museoiden kiinteiden menojen suuri osuus vie museoiden mahdollisuudet sietää riskejä. Museoiden talous on siis rakennesyistä ollut lähtökohtaisen joustamaton, ja siitä seuraa tiivistetysti sanoen paradoksi: museot eivät ole voineet saattaa kalliisti tuottamiaan sisältöjä potentiaalisille asiakkaille.

Tekijänoikeus on systeemi, jossa teoksia käytetään markkinoilla sekä julkisessa toiminnassa sopimusperusteisesti ja tästä maksetaan tekijöille.

Teosten ns. massakäytön tilanteessa kyse on sirpaloituvan hyödyn periaatteesta. Teosten käyttäjä, esim. museo, saa kattavan käyttöluvan, yleisö saa nauttia teoksista ja taiteilija saa korvauksen. Kun ekosysteemi on eheä ja terve, kolmikanta on tasapainossa ja mahdollistaa kasvua.

Kuvataiteen digitalisaation kohdalla on nyt epätasapaino. Sen tulevaisuus on tapahtumassa taiteilijoiden kustannuksella ja heidän laissa säädetyt oikeutensa sivuuttaen. Kuvasto on esittänyt ratkaisuksi mallia, jossa valtio ostaa museoille digitaaliset kokoelmateoksen välittämisen oikeudet. Budjettimomentti tähän on olemassa. Kyseessä on peliteoriasta tuttu pareto-parannus, joka parantaa jonkun asemaa huonontamatta kenenkään muun asemaa. Ratkaisu antaa pohjan kaikkien osapuolten tilanteen kohentamiseen, niin museon, yleisön kuin taiteilijoiden.

Teosten käyttöön perustuvan talouden juurella on taiteilija, luovan työn tekijä, joka tekee työnsä niin upeasti, että hänen teoksensa halutaan hankkia museon kokoelmaan. Kyseessä on silloin kahdenvälinen teoskauppa museon ja taiteilijan välillä. Kun kymmeniä tuhansia teoksia välitetään yleisölle digitaalisilla alustoilla, kyseessä on tekijänoikeuskauppa taiteilijoita edustavan tekijänoikeusjärjestön ja museoiden / valtion välillä. Tekijänoikeuskorvauksen maksaminen taiteilijalle on tekijänoikeuslain mukaista ja toimivan talouden elementti. Samalla se on fiksua ja oikein.

Tommi Nilsson
Kuvaston toiminnanjohtaja