Uutiset

Kesäkuun tilityksessä korvauksia maksuun yli 577 000 euroa

Taiteilija Ismo Hyvärisen omakuva, jossa hän pitelee sylissään pensseleitä täynnä olevia purkkeja. Taustalla seinillä näkyy hänen teoksiaan.

Taiteilija Ismo Hyvärinen työhuoneellaan.

Kuvasto maksaa kesäkuussa taiteilijoille korvauksia yhteensä yli 570 000 euroa. Tekijänoikeuskorvauksia saa 1 033 visuaalisen alan taiteilijaa.

Kesäkuun tilityksessä maksettavat korvaukset ovat taiteilijoiden tileillä perjantaina 30. kesäkuuta. Valtaosa maksamistamme korvauksista on vuodelta 2022. Niiden lisäksi mukana on myös aiemmilta vuosilta kertyneitä korvauksia, jotka eivät ole aikaisemmin ylittäneet Kuvaston tilityskynnystä (50 €).

Kuvaston keräämät tekijänoikeuskorvaukset täydentävät kuvataiteilijoiden monesta eri lähteestä muodostuvaa toimeentuloa. Korvausten saapuminen tilille on siksi odotettu hetki.

– Kuvataiteilijan tulot koostuvat monista lähteistä. Ja kun teosmyynti on tällä hetkellä hyvin vähäistä, niin tekijänoikeuskorvauksilla on todellakin merkitystä, vahvistaa Kuvaston asiakas, kuvataiteilija Ismo Hyvärinen.

Korvausten maksaminen jatkuu kesän ajan

Maksamme tekijänoikeuskorvauksia taiteilijoille ja oikeudenhaltijoille porrastetusti kesän ajan. Maksun yhteydessä lähetämme korvauslaskelman postitse kotiin. Sähköinen laskelma on sen sijaan saatavilla verkkopankissa saman tien.

Mikäli maksamamme tekijänoikeuskorvaus palautuu Kuvastolle takaisin vanhentuneen tilitiedon vuoksi, käsittelemme palautuneet korvaukset uudelleen tilitystä varten elokuun lopussa.

Huomaathan, että Kuvaston asiakaspalvelu on lomien vuoksi heinäkuussa kiinni 3.–31.7. Tilitykseen liittyviin kysymyksiin vastaamme jälleen 1.8. alkaen.

Lue lisää:

Tekijänoikeuskorvausten tilitys alkaa kesäkuussa