Blogi

Luonnon juhla muistuttaa yhteisestä vastuustamme

Ympäristövastuu ulottuu myös kulttuurialalle. Pienet teot, kuten pyöräily, kierrätys ja vastuulliset valinnat arjessa, kasvavat yhdessä tehtyinä vaikutuksiltaan suuremmiksi, muistuttaa Kuvaston asiakas- ja viestintäpäällikkö Kati Pelkonen Suomen luonnon päivänä.

Tänä kesänä olen kerännyt taas pyöräilykilometrejä toimitilamme Kilometrikisa-joukkueessa yhdessä kollegojen kanssa. Kisa kannustaa hauskalla tavalla pyöräilemään työmatkat, mutta samalla se muistuttaa niistä pienistä teoista, joilla jokainen voi vaikuttaa hiilijalanjälkeensä.

Ympäristövastuu, kestävä kehitys ja vihreä siirtymä ovat käsitteitä, joista myös taide- ja kulttuurialan toimijoiden on tärkeä olla kiinnostuneita. Miksi? Etenevä ilmastonmuutos koskettaa meitä kaikkia, ja myös kulttuurialalla on vastuu seurata ja pienentää toimintansa vaikutuksia ympäristöön. Kuvasto on palveluorganisaatio ja ydintuotteemme on aineeton. Toimintamme ytimessä on kuitenkin fyysinen taideteos. Emme siis pysty täysin irtautumaan taiteellisen työn jättämästä jalanjäljestä. Taiteilijat tekevät ilmastonmuutoksen vaikutuksia näkyväksi kuvataiteen keinoin, jotka samalla kutsuvat yleisöä ajattelemaan uudella tavalla, esimerkiksi kuluttamisesta. Siksi on luonnollista, että myös järjestöissä kannamme kortemme kekoon yhteisen ympäristön puolesta.

Kuvituskuva: Kati Pelkosen kotialbumi (2024). Vuonna 2023 Kuvasto-tiimi istutti koivun taimen Uutelaan ja jakoi puuntaimia työtutuille osana Miljoonan puun talkoot -hanketta. Kolme kuusta pääsi kotini lähimetsään. Kesällä 2024 otettu kuva osoittaa ainakin yhden kuusista jatkaneen kasvuaan.

Kuvastolle myönnettiin Ekokompassi-sertifikaatti tammikuussa 2023. Ympäristöohjelmamme mukaisesti seuraamme mm. energian kulutusta, suosimme hankinnoissa kierrätettyjä tai ympäristöystävällisiä tuotteita ja edellytämme palveluntarjoajilta ympäristön huomioimista. Kiinnitämme huomiota myös matkustamiseen: hyödynnämme etäkokouksia ja suosimme julkisia kulkuneuvoja. Näin vähennämme Kuvaston hiilijalanjälkeä.

Kuulostaa helpolta paperilla, ja monesti se on sitä myös käytännössä. Iso osa vaikutuksista tulee minimoiduksi jo sillä, että tiimimme työskentelee valtaosin etänä. Vaikka suuressa mittakaavassa ympäristövaikutuksemme on pieni, voimme näyttää esimerkkiä muille.

Tänään, lauantaina 30. elokuuta, juhlitaan Suomen luonnon päivää. Kysyin kollegoiltani, miten he viettäisivät päivää, ja sain vastaukseksi erinomaisia suosituksia:

Menemällä metsään, poimimalla marjoja tai sieniä ja katsomalla öistä tähtitaivasta ulkosalla viltin alla!

Nousemalla korkeille rantakallioille katsomaan merta ja sitten sinne mereen uimaan.

Tutkimalla kotikaupungin luontokohteita ja vierailemalla jossakin uudessa paikassa. Ehkä metsään voisi matkata myös vaikka kirjan, elokuvan tai muun taiteen kautta.

Kannustan myös ulkoilemaan. Tai mikset yhdistäisi taiteesta ja luonnosta nauttimista!

Esimerkiksi Espoo-päivänä EMMAn veistospuistossa paljastetaan Kuvaston edustaman, kuvanveistäjä Pekka Jylhän uusi Nuorallatanssija-veistos. Helsinki Biennaalissa Vallisaaressa taideteokset ja saariston herkkä luonto kietoutuvat yhteen tavalla, jossa ympäristö nousee taiteen rinnalle päärooliin.

Pidetään huolta luonnosta, joka inspiroi taiteilijoita ja saa meidät voimaan paremmin. Hyvää Suomen luonnon päivää, vietätpä sitä merenrannalla, metsässä tai puistossa!

 

Kati Pelkonen
Asiakas- ja viestintäpäällikkö

Kuva: Sara Ahde

***

Jos aihe kiinnostaa enemmän, tutustu myös Kestävän kuvataiteen verkoston Vihreä taide -sivustoon. Sieltä löydät runsaasti vinkkejä ja kestävyyslaskurin, jotka auttavat huomioimaan ympäristövastuun esimerkiksi näyttelytuotannoissa.