Uutiset

VISEK-apurahat tulevat hakuun marraskuussa

Visuaalisen alan taiteilijoiden VISEK-apurahat ovat haettavissa marraskuussa. Apurahojen hakuaika on 2.–15.11.2026. Työskentelyapurahoja on jaossa yhteensä 63 000 euroa.

Kuvaston osana toimiva Visuaalisen taiteen edistämiskeskus VISEK myöntää työskentelyapurahoja visuaalisen alan ammattitaiteilijoille ja -taiteilijaryhmille. Apurahojen hakuaika alkaa maanantaina 2. marraskuuta ja päättyy sunnuntaina 15. marraskuuta klo 23.59. Hakuohjeet ja -lomake julkaistaan Kuvaston verkkosivuilla 2.11. klo 9.

Taiteilijoiden taiteelliseen työskentelyyn tarkoitettujen apurahojen suuruus on 3 000 euroa. Apurahoja on jaossa 21 kappaletta, yhteensä 63 000 euroa.

VISEK-apurahat perustuvat yksityisen kopioinnin hyvitysmaksuun

VISEK-apurahat rahoitetaan pääosin opetus- ja kulttuuriministeriön VISEKille osoittamasta yksityisen kopioinnin hyvityksestä. Kuvasto joutui peruuttamaan vuosi sitten apurahahaun hyvitykseen kohdistuneen valtion budjettileikkauksen vuoksi. Nyt hakuun tulevat apurahat katetaan VISEKin vuoden 2025 ja 2026 hyvitysvaroista.

Suomessa hyvitysmaksu sisältyy valtion talousarvioon toisin kuin muissa EU-maissa. Hyvitysvaroilla korvataan tekijöille tekijänoikeuslain sallima teosten yksityinen kopiointi: jokainen kansalainen saa kopioida teoksia laillisista lähteistä muutaman kappaleen yksityistä käyttöä varten. Tämä kollektiivinen tekijänoikeuskorvaus jaetaan mm. edistämiskeskusten, MESin, AVEKin ja VISEKin, kautta tekijöille apurahoina. Kuvataiteilijoiden tapauksessa Suomessa hyvitysmaksun piiriin kuuluvat taideteokset vain osana av-tallenteita.

Lisää aiheesta

Yksityisen kopioinnin hyvitys uudistuu Ruotsissa – kuvataideteoksista maksetaan jatkossa hyvitystä
VISEK-apurahahakua ei järjestetä vuonna 2025