Uutiset

Taiteilijoiden VISEK-apurahat haettavissa 2.–15.11.2026

Visuaalisen taiteen edistämiskeskus VISEKin apurahat visuaalisen alan taiteilijoille ovat haettavissa 2. marraskuuta alkaen. Apurahoja on jaossa visuaalisen alan taiteilijoille yhteensä 63 000 euroa. Hakuaika on 2. – 15.11.2026.

VISEK-apurahat myönnetään työskentelyapurahana vuodelle 2027. Yksittäinen apuraha on suuruudeltaan 3 000 euroa, ja apurahoja on yhteensä 21 kappaletta.

Kuvaston osana toimivan VISEKin apurahat perustuvat yksityisen kopioinnin hyvitykseen, jolla tekijöille korvataan tekijänoikeuslain sallima teosten kopiointi yksityiseen käyttöön. Varat hyvitykseen tulevat valtion budjetista. Kollektiivinen tekijänoikeuskorvaus on jaettu visuaalisen alan taiteilijoille VISEK-apurahoina vuodesta 1987.

HAKUOHJEET

VISEK myöntää apurahoja visuaalisen alan ammattitaiteilijoille ja -taiteilijaryhmille taiteelliseen työskentelyyn Apurahaa voivat hakea taiteellista työtä tekevät henkilöt, joko

  • yksin omaan työskentelyyn tai
  • työryhmänä ryhmän jäsenten työskentelyyn. Työryhmän jäseniksi sopivia ovat vain taiteellista työtä tekevät henkilöt. (Työryhmällä on oltava yksi vastuuhenkilö, joka vastaa mahdollisesta myönnettävästä apurahasta.)

Mihin tarkoitukseen:

Työskentelyapurahan suuruus on 3 000 euroa. Apuraha on tarkoitettu 4–6 viikon kokoaikaiseen työskentelyyn vuonna 2027. Vastaavan työmäärän voi halutessaan jakaa osa-aikaiseksi työskentelyksi vuoden ajalle. Hakija määrittelee ajankäytön hakemuksessaan.

Tukea ei voi hakea takautuvasti jo tehdylle työlle, vaan apurahoja myönnetään vain tulevalle työskentelylle.

Apurahaa ei myönnetä:

  • jos VISEK-apuraha on myönnetty edellisenä kolmena vuotena (koskien myös työryhmän jäseniä)
  • visuaalisen alan perustutkinto-opiskelijoille (huom. toista taiteen tutkintoa opiskelevat voivat hakea) eikä lopputyönäyttelyn kuluihin
  • hankintakuluihin
  • matkakuluihin
  • aputyövoiman palkkakuluihin
  • yhteisöhakijoille, kuten festivaali, tapahtumajärjestäjä- ja tuottajaorganisaatioille
  • elokuva-alalle, mukaan lukien käsikirjoitus
  • välittäjäportaalle, kuten kuraattorit, managerit, tuottajat

HAKEMUS

Apurahaa haetaan verkkolomakkeella >> hakulomake
Hakupalvelu sulkeutuu viimeisenä hakupäivänä kello 23.59 Suomen aikaa.

Hakulomakkeessa hakijan tulee ilmoittaa saamansa muut apurahat kahdelta viime vuodelta. Lisätiedoissa hakija voi kuvata halutessaan niitä olosuhteita, joiden vuoksi apurahalla olisi erityistä merkitystä hankkeen toteutumiselle tai työskentelylle.

Hakemuksen liitteet:

Hakulomakkeen yhteydessä tulee lähettää seuraavat liitteet:

  • lyhyt kuvaus työskentelystä (max 1 000 merkkiä). Kerro selkeästi, mitä tulet tekemään apurahan aikana.
  • ansioluettelo (max 1 sivu); työryhmältä kaikkien työryhmän jäsenten ansioluettelot sekä
  • teoskuvat (max 5kpl) teostietoineen tai linkit (max 3 kpl) ääni- ja videoteoksiin
    Tee hakemusliitteistä muodoltaan mielellään vaakasuuntaisia. Se helpottaa hakemusten käsittelyä ja lukemista vaakasuuntaiselta näytöltä. Tarkista, että hakemukseen sisällytetyt linkit toimivat, ja muista antaa tarvittaessa salasana linkillä jaettuja teoksia varten. Kirjoita tiiviisti ja vältä värillistä taustaa tekstille.

Lopuksi tallenna liitteet yhdeksi pdf-tiedostoksi ja nimeä tiedosto: sukunimi.etunimi.pdf
Hakemuksia, jotka eivät täytä hakuehtoja, ei oteta käsittelyyn.

ARVIOINTI JA PÄÄTÖKSET

Apurahahakemukset vertaisarvioidaan. Hakemuksia arvioi kolmihenkinen johtokunta, joka koostuu Kuvaston ulkopuolisista asiantuntijoista.

Päätöksistä tiedotetaan tammikuussa 2027. Apurahansaajien nimet julkaistaan Kuvaston verkkosivuilla, ja saajille ilmoitetaan apurahapäätöksestä henkilökohtaisesti sähköpostilla.

SELVITYS APURAHAN KÄYTÖSTÄ

VISEKin nimi pyydetään mainitsemaan apurahan avulla toteutetun teoksen yhteydessä, audiovisuaalisen teoksen tapauksessa esimerkiksi sen loppu-/esittelyteksteissä, tai näyttelykutsussa.

Apurahansaajan tulee toimittaa lyhyt, vapaamuotoinen selvitys apurahan käytöstä vuoden 2027 loppuun mennessä joko sähköpostitse osoitteeseen tai postiosoitteeseen Kuvasto ry, Iso Roobertinkatu 3-5 A 22 00120 Helsinki. Työryhmän tapauksessa yhteyshenkilö vastaa selvityksen toimittamisesta.

Lisätietoja: palvelukoordinaattori Meri-Maaria Kiianmaa, , p. 045 608 2901 ajalla 2.–3.11. ja 10.–13.11.2026.