Tiedotteet

Maksuttoman näyttelyn hintaa ei voi vierittää taiteilijalle

Kuvasto muistuttaa, että pääsymaksuttoman näyttelytoiminnan kustannuksia ei pidä siirtää kuvataiteilijoille. Taiteilijalle kuuluu korvaus myös silloin, kun näyttelyyn on vapaa pääsy. Keskustelu seurakuntien ja muiden julkisten toimijoiden näyttelyistä osoittaa, että tekijänoikeuksista tarvitaan lisää tietoa.

Kirkko ja kaupunki kirjoitti 7.4. pääsymaksuttomista näyttelyistä seurakunnissa ja kuntien kirjastoissa sekä niiden tulevaisuutta koskevasta huolesta. Keskustelussa on kyse siitä, kuuluuko kuvataiteilijalle maksaa korvaus, kun hänen teoksiaan on esillä maksuttomassa näyttelyssä.

Kuvasto pitää keskustelua aiheesta tärkeänä. Näyttelykorvaus on tekijjänoikeuskorvaus, joka maksetaan taiteilijalle, kun hänen teoksiaan on julkisesti esillä. Korvaus perustuu teoksen käyttöön.

– Kulttuuripalvelujen saavutettavuus on tärkeä tavoite, mutta se ei voi perustua siihen, että taiteilija joutuu luopumaan korvauksestaan. Kun teoksia asetetaan julkisesti esille, kyse on taiteilijan työn ja teosten käytöstä, ja tämä on tunnistettava julkisessa näyttelytoiminnassa, sanoo Kuvaston puheenjohtaja, valokuvataiteilija Sade Kahra.

Kuvaston puheenjohtaja, valokuvataiteilija Sade Kahra. Kuva: Minna Kurjenluoma

Taiteen tekemisen ja kokemisen mahdollistaminen kuuluu sivistysvaltion tehtäviin. Seurakunnat, kirjastot ja muut julkiset toimijat tarjoavat tiloja taiteelle ja mahdollistavat kansalaisille matalan kynnyksen kulttuuripalveluja. Tiloja tarvitaan myös kuvataiteen harrastamiseen.

Samalla on tärkeää tunnistaa, että kuntien tehtävänä on myös luoda edellytyksiä taiteelliselle työlle ja toiminnalle. Vuonna 2024 vain 12 prosenttia kunnista kertoi edistävänsä tätä kulttuuritoimintalain tavoitetta. Tehtävää ei voida toteuttaa kestävällä tavalla, jos kulttuuripalvelujen kustannuksia siirretään taiteilijoiden kannettavaksi.

Kuvataiteen suuri yleisö ei näy taiteilijan toimeentulossa

Kuvataide kiinnostaa suomalaisia. Vuonna 2024 kuvataidekohteisiin tehtiin ennätykselliset 5,3 miljoonaa käyntiä. Suuresta yleisömäärästä huolimatta taiteilija ei välttämättä saa työstään lainkaan korvausta tai palkkiota. Kuvataiteilijoiden toimeentulo on taiteilijaryhmistä heikoin, ja alalta puuttuvat työllistävät rakenteet.

– Näyttelyiden järjestämiseen liittyvät kustannukset unohtuvat helposti. Kuvataiteilijan ei pitäisi joutua kantamaan taloudellista vastuuta siitä, että yhteiskunnassa voidaan tarjota maksuttomia kulttuuripalveluja, Kahra sanoo.

Pääsymaksuttomia näyttelyitä koskeva keskustelu osoittaa myös, että kuvataiteilijoiden oikeuksia tunnetaan edelleen huonosti. Kuvasto katsoo, että tekijänoikeustietämystä tulee vahvistaa viranhaltijoiden ja näyttelytiloja tarjoavien toimijoiden keskuudessa. Näyttelysopimuksiin ja vastuisiin tarvitaan lisää selkeyttä, jotta osapuolet tuntevat oikeutensa ja velvollisuutensa paremmin. Sosiaalisesti kestävä ratkaisu on toimintatapa, joka turvaa matalan kynnyksen näyttelytoiminnan ja huomioi myös taiteilijoiden tekijänoikeudet.

Kuvataiteilijan näyttämisoikeus: Kuvataiteilijalla on tekijänoikeuslakiin perustuva oikeus saada näyttelykorvausta teoksestaan, kun julkisesti esillä oleva taideteos on taiteilijan omistuksessa. Kuvasto hallinnoi näyttelykorvausta Kuvastoon kuuluvien taiteilijoiden puolesta.

Lisätiedot:
Toiminnanjohtaja Tommi Nilsson, , p. 040 511 9440

Haastattelupyynnöt:
Asiakas- ja viestintäpäällikkö Kati Pelkonen, , p. 045 608 2900