Puheenjohtajakauteni Kuvastossa päättyy – ja samalla jatkuu. Työ ei siis ole ohi, mutta tämä on sopiva hetki pysähtyä tarkastelemaan sitä, millaisessa murroksessa kuvataiteen tekijänoikeudet parhaillaan ovat ja millaisia valintoja niiden ympärillä tehdään.
Viime aikoina kirjallisuuden kentällä on käyty vilkasta ja paikoin kiivastakin keskustelua äänikirjoista, digitaalisista alustoista ja tekijöiden korvauksista. Moni kirjailija ja runoilija on sanonut ääneen sen, minkä moni luovilla aloilla tunnistaa: teoksia levitetään ja kulutetaan enemmän kuin koskaan, mutta tekijöille jää yhä pienempi osa arvosta. Sama ilmiö koskee kuvataidealaa, jossa museoiden taidekokoelmien digitaalisesta jakelusta on keskusteltu koko puheenjohtajakauteni.
Kuvataiteessa digitalisaation keskeinen kysymys liittyy museo- ja kokoelmateosten esittämiseen verkossa. Saavutettavuus, yleisötyö ja avoimuus ovat tärkeitä tavoitteita, mutta liian usein keskustelusta puuttuu perustavanlaatuinen kysymys siitä, kenelle teosten käyttö tuottaa arvoa ja millä ehdoilla. Fyysisissä näyttelyissä tekijänoikeuskorvaukset ovat jo pitkälti vakiintunut osa vastuullista toimintaa, mutta digitaalisessa ympäristössä sama periaate kyseenalaistetaan yhä uudelleen, ikään kuin teos menettäisi merkityksensä siirtyessään verkkoon.
Kuvataide ja kirjallisuus ovat aloja, joilla tulot ovat jo lähtökohtaisesti niukat ja rakenteet hauraita. Kun teoksia levitetään laajasti minimaalisin tai olemattomin korvauksin, saavutettavuus kasvaa mutta ammattimaisen tekemisen edellytykset heikkenevät entisestään.
Visuaalisten taiteiden suurin yksittäinen käyttäjä on julkinen sektori. Valtio ja kunnat rahoittavat museoita, kokoelmahankintoja ja digitaalisia kulttuuripalveluita, ja juuri siksi niiden ratkaisuilla on laajat vaikutukset. Kun valtion rahoitus taidekokoelmien digikorvauksille päättyi, osa museoista joutui vetäytymään sopimuksista ja poistamaan teoksia verkosta. Se on huono lopputulos sekä yleisölle että tekijöille, eikä ongelma ratkea vastakkainasettelulla vaan tunnistamalla, että digitaaliset kulttuuripalvelut eivät ole kustannusneutraaleja.
Tekijänoikeuksia käsitellään usein keskusteluissa kehityksen esteenä, vaikka todellisuudessa ne ovat edellytys kestävälle luovalle työlle. Sama pätee tekoälyyn ja uusiin teknologioihin: ne eivät poista luovan työn tarvetta, vaan muuttavat sen muotoa. Ilman toimivia korvausmalleja teknologinen kehitys ei vahvista luovia aloja, vaan keskittää arvon entistä harvemmille toimijoille.
Kysymys ei lopulta koske vain taiteilijoiden toimeentuloa, vaan kulttuurin tulevaisuutta. Millaisin ehdoin haluamme teoksia tuotettavan, esitettävän ja jaettavan? Kun teoksen käyttö tuottaa tekijälleen korvauksen, koko järjestelmä pysyy elinvoimaisena. Kun korvaus sivuutetaan saavutettavuuden tai digitalisaation nimissä, tehdään arvovalinta, joka köyhdyttää kulttuuria pitkällä aikavälillä.
Kuvaston työssä tämä näkyy hyvin konkreettisesti. Viime vuosina yhä useampi taiteilija on liittynyt Kuvastoon, jopa siinä määrin, että kasvua voi kuvata eksponentiaaliseksi. Pidän tätä merkkinä ajasta: tekijänoikeuksien merkitys ymmärretään nyt laajemmin, ja tarve yhteiselle edunvalvonnalle on ilmeinen. Kun teosten käyttö monimuotoistuu ja leviää yhä useammille alustoille, yksittäisen tekijän neuvotteluasema on heikko – yhdessä se vahvistuu.
Samalla kentällä liikkuu kehityskulkuja, joihin on syytä suhtautua tarkasti.
Taideteosten hankintasopimuksiin sisällytetään yhä useammin laajoja, jopa rajoittamattomia verkkojulkaisuoikeuksia, joita perustellaan käytännöllisyydellä tai tulevaisuuden tarpeilla. Nämä ehdot voivat tuntua yksittäisessä tilanteessa harmittomilta, mutta kokonaisuutena ne rapauttavat tekijänoikeuksien peruslogiikkaa ja taiteilijoiden mahdollisuutta hallita teostensa käyttöä pitkällä aikavälillä.
Kuvaston strategiassa tekijänoikeudet eivät ole menneisyyden puolustamista, vaan tulevaisuuden rakentamista. Kyse on siitä, että myös digiympäristöissä teosten käyttö perustuu sopimuksiin, ei oletuksiin, ja että saavutettavuus ja tekijöiden oikeudet kulkevat rinnakkain. Kun taiteilijoiden oikeudet ovat selkeät ja niistä maksetaan asianmukaisesti, koko taidekenttä toimii kestävämmin ja luottamus eri toimijoiden välillä vahvistuu.
Sade Kahra
Valokuvataiteilija Sade Kahra on Kuvaston puheenjohtaja, joka valittiin Kuvaston syyskokouksessa 27.11.2025 toiselle kolmivuotiskaudelleen.
