Tiedotteet

Kuvanveistäjä Erkki Kannostolle Erik Enroth -muistopalkinto

Erkki Kannosto. Kuva: Jefune Gimpel

Kuvanveistäjä Erkki Kannosto saa Kuvaston Erik Enroth -muistopalkinnon tunnustuksena työstään taiteilijoiden oikeuksien hyväksi.

Kuvasto on myöntänyt vuoden 2022 Erik Enroth -palkinnon kuvanveistäjä Erkki Kannostolle (s. 1945). Vuodesta 2002 jaettu muistopalkinto myönnetään ansioituneesta toiminnasta kuvataiteilijoiden tekijänoikeuksien edistämiseksi.

Taiteellisesti ja taidepoliittisesti aktiivinen, laajasti verkostoitunut Erkki Kannosto on edistänyt pitkän uransa aikana taiteilijoiden oikeuksia monipuolisesti taidealan järjestöjen erilaisissa luottamustehtävissä. Kuvaston hallituksessa Kannosto oli mukana yhteensä 18 vuotta, joista puheenjohtajana hän oli vuosina 1999–2008. Näinä vuosina rakennettiin perustaa, johon Kuvaston toiminta nykyisinkin nojaa. Kannoston kaudella vakautettiin muun muassa järjestön talous sekä vakiinnutettiin paitsi kansalliset ja kansainväliset yhteistyösuhteet, myös Kuvaston maine luotettavana tekijänoikeustoimijana.

– Olen tosi ylpeä nyt saamastani huomionosoituksesta. Tärkeä työni ei ole mennyt hukkaan, vaikka ainahan kyse on tiimityöskentelystä, kiittelee Kannosto Kuvastoa.

Kuvasto lanseerasi vuonna 2002 Kannoston ideoimana taidemaalari Erik Enrothin nimeä kantavan muistopalkinnon. Mitalitaiteilijana tunnettu kuvanveistäjä vastasi myös palkintona jaetusta, nuorta Enrothia kuvaavasta muistomitalista.

– Tänä vuonna, kun Erik Enroth -palkinto saa 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi uuden muodon, palkinto kuuluu aivan itseoikeutetusti Kuvaston pitkäaikaiselle puheenjohtajalle, Erkki Kannostolle, ja voi sanoa, että palkinto palaa kotiin, kertoo Kuvaston puheenjohtaja Jaakko Rustanius.

Julistus saa päivänvalon palkinnonjaon yhteydessä

20-vuotisjuhlavuotenaan uudistetun Erik Enroth -palkinnon on tehnyt sarjakuvataiteilija Emmi Valve. Julistus-niminen teos kuvaa kultahäkissä taideteosta maalaavaa taidemaalaria.

Aihe perustuu kultahäkki-termiin, joka nousi usein esiin Enrothin suhteessa puolisoonsa Sara Hildéniin ja työskentelyyn, kun Valve tutustui suunnitteluvaiheessa taidemaalarin elämään. Taiteilijan taloudellisten rajoitteiden sijaan Valve on halunnut käsitellä aihetta laajemmassa kontekstissa: mikä vapaus se on, kun taiteilija saa taiteensa kautta välittää ajatuksiaan maailmaan ja tulla sitä kautta nähdyksi ja kuulluksi.

Valven sarjakuvapalkintoa valmistetaan vain kolme kappaletta, joista ensimmäisen saa Erkki Kannosto. Palkinto uusiutuu tulevina vuosina siten, että eri tekijöiden luomat teokset tulevat muodostamaan jatkumon tarinasta muistopalkinnon ja Kuvaston taustalla.

Emmi Valve, Julistus 2022 © Kuvasto

Palkinnonjakotilaisuus pidetään perjantaina 25.11. Kuvaston syyskokouksen yhteydessä. Emmi Valven teoksen lisäksi palkintoon sisältyy 1 500 euron rahapalkinto.

Lisätiedot:

Asiakas- ja viestintäpäällikkö Kati Pelkonen, , p. 045 608 2900