Uutiset

Show Me the Money III – webinaari 28.1.2021

Show Me the Money -seminaarin otsikko, järjestäjät, päivämäärä kuvassa

Millainen on työn ja ansainnan tulevaisuus visuaalisella alalla? Kuvasto, Grafia ja Aalto-yliopisto (Aalto VCD) järjestävät tammikuussa 28.1.2021 kaikille avoimen verkkotapahtuman Show Me the Money III -seminaarin, jossa katse kohdistetaan koronan jälkeiseen aikaan, työhön ja ansaintamahdollisuuksiin tulevaisuudessa. Kolmatta kertaa toteutettava tapahtuma on suunnattu visuaalisen alan taiteilijoille, suunnittelijoille ja alan opiskelijoille.

Kriitikko, kulttuuritoimittaja Aleksis Salusjärven moderoimassa webinaarissa kuullaan keynote-puheenvuoro tulevaisuudentutkija Elina Hiltuselta koskien megatrendien tuomia haasteita työelämään.

Tutkijat FT Milla Tiainen ja VTT Paul Jonker-Hoffrén pohtivat, miten taidetyötä olisi mahdollista tutkia ja entistä paremmin ymmärtää samaan aikaan sen tekijöiden elettynä todellisuutena ja yhteiskunnallisena työllisyyden muotona. Esitys perustuu Koneen Säätiön rahoittamaan Taidetyö ja talouden uudet muodot -tutkimushankkeeseen.

Luova tuotantostudio Veli on kääntänyt vuonna 2020 uuden sivun omassa tarinassaan ja mukaan kokonaisuuteen on liitetty taiteilijavetoinen Veli.art, josta kertoo Velin luova johtaja Joni Lindroos.

Webinaarin loppuosa keskittyy lisensointiin: Ferlyn lisenssijohtaja Heikki Laaninen kertoo, miten lisensointi kehittää liiketoimintaa luovilla aloilla. Kuvittaja, suunnittelija Rakastaja Robert on tutkinut aineettoman omaisuuden ja immateriaalioikeuksien roolia oman aikuisten animaatiobrändin Bad to the Bonerin rakentamisessa. Voiko nykypäivänä tehdä Tove Janssonit ja luoda Moomin Charactersin kaltainen imperiumi?

Ilmoittaudu webinaariin ennakkoon 26.1. mennessä. Zoom-linkki lähetetään ilmoittautuneille sähköpostitse ennen tapahtuman alkamista.

Katso tilaisuuden tallenne lukuun ottamatta tulevaisuudentutkija Elina Hiltusen keynote-puheenvuoroa.

Ohjelma

Torstaina 28.1.2021 klo 10:00 – 12:15
#showmethemoney2021

Webinaarin moderaattori: kriitikko, kulttuuritoimittaja Aleksis Salusjärvi
Puheenvuorojen kesto: 20 min

10:00 Tervetuloa

10:03 Tulevaisuudentutkija Elina Hiltunen: Tulevaisuuden työ: mitä uusia haasteita megatrendit tuovat työelämään 

Esityksessä käydään läpi kymmenen megatrendiä, eli suuria muutoksia ja pohditaan sitä, mitä uusia haasteita ja mahdollisuuksia ne tuovat mukanaan tulevaisuuden työelämälle. 

10:25 FT Milla Tiainen ja VTT Paul Jonker-Hoffrén: Yhteismuotoutuvia näkökulmia taidetyöhön taiteentutkimuksen ja yhteiskuntatieteiden risteyksessä

Taiteilijoiden asema työmarkkinoilla on usein prekaari. Tämä on seurausta monimutkaisista suhteista – ja myös kohtaamattomuudesta – taiteilijoiden työn erityisluonteen sekä työmarkkinoiden rakenteiden ja vallitsevan työvoimapolitiikan välillä. Hahmotamme juuri käynnistyneeseen, taiteentutkimusta ja yhteiskuntatieteitä yhdistävään Taidetyö ja talouden uudet muodot -projektiin liittyen, miten taidetyötä olisi mahdollista tutkia ja entistä paremmin ymmärtää samaan aikaan sen tekijöiden elettynä todellisuutena ja yhteiskunnallisena työllisyyden muotona.

10:47 Velin luova johtaja Joni Lindroos: Veli.art -projekti

Vuonna 2020 luova tuotantostudio Veli on kääntänyt uuden sivun omassa tarinassaan ja mukaan kokonaisuuteen on liitetty taiteilijavetoinen Veli.art – mistä siinä on kyse?

11:10 Ferly Co:n lisenssijohtaja Heikki Laaninen: Lisensointi työkaluna liiketoiminnan kehittämisessä 

Lisensointi on varteenotettava tapa kehittää liiketoimintaa luovilla aloilla. Se mahdollistaa tekijöille ja brändinomistajille väylän kansainvälisille markkinoille, sekä tavan kasvattaa liiketoimintaa kotimarkkinoilla.

11:32 Kuvittaja, suunnittelija Rakastaja Robert: Bad to the Boner: Aineettoman omaisuuden ja immateriaalioikeuksien rooli aikuisten animaatiobrändin rakentamisessa.

Voiko nykypäivänä tehdä Tove Janssonit ja luoda Moomin Charactersin kaltaisen imperiumin? Esitys perustuu tekeillä olevaan pro graduun, jossa Robert pohtii immateriaalioikeuksia oman animaatioprojektin kautta.

11:55 Q & A

12:15 Webinaari päättyy

Esiintyjät

Henkilökuva Aleksis Salusjärvestä

Aleksis Salusjärvi on helsinkiläinen kriitikko, kulttuuritoimittaja ja kirjallisuuden ammattilainen, joka työskentelee televisiossa, radiossa ja lehdissä. Hän opettaa taidelähtöisillä menetelmillä lukutaitoa eloonjäämistaitona vankiloissa ja erityisopetuksessa.

Henkilökuva Elina Hiltusesta

Elina Hiltunen on tulevaisuuden tutkija, jolla on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus ennakoinnista. Helmikuussa 2020 hänet valittiin Top 25:n joukkoon maailman naisfuturisteista. Vuonna 2010 Hiltunen väitteli Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta aiheenaan heikot signaalit organisaation tulevaisuusoppimisessa. Ennakointikokemusta Hiltusella on muun muassa Finprosta, Nokialta, Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta ja Aalto-yliopistosta.

henkilökuva FT Milla Tiaisesta

FT Milla Tiainen on musiikin- ja taiteentutkija, musiikkitieteen yliopisto-opettaja Turun yliopistossa ja musiikkitieteen dosentti Helsingin yliopistossa. Hän on tutkinut muun muassa suomalaisten nykysäveltäjien taiteilijaidentiteettejä, länsimaisen oopperakulttuurin musiikinteko- ja esityskäytäntöjä sekä uusmaterialistisen ja posthumanistisen ajattelun metodologisia mahdollisuuksia taiteiden- ja kulttuurintutkimuksessa. Tiainen johtaa yhdessä FT, taidehistorioitsija Katve-Kaisa Kontturin kanssa Koneen Säätiön rahoittamaa hanketta Taidetyö ja talouden uudet muodot (2020–2024).

henkilökuva Paul Jonker-Hoffrénista

VTT Paul Jonker-Hoffrén tutkii työmarkkinasuhteita, itsensätyöllistäjiä ja työn tutkimuksen teoriaa. Suomessa hän väitteli 2012 Turun yliopiston sosiologian laitokselta, mutta Alankomaiden Public Policy and Public Administration tutkintonsa kautta hänellä on monitieteinen ote tutkimusongelmiin. Taiteiden osalta hän on improvisaatiomusiikin suurkuluttaja sekä innostuu Fluxusin mahdollisuuksista.

henkilökuva Joni Lindroosista

Joni Lindroos on kulttuurivaikuttaja ja luova moniosaaja, jonka projekteja ovat mm. Solstice Festival, Post Bar, Curiosity Trip ja Dept. Vuonna 2014 perustetun Velin vastaavana tuottajana Joni on toiminut alusta asti ja on ollut tiiviisti mukana rakentamassa Velistä sitä, mitä se tänä päivänä on.

henkilökuva Heikki Laanisesta

Heikki Laaninen on brändin kehityksen ja lisensoinnin ammattilainen vahvalla kansainvälisellä taustalla erikoistuen erityisesti liiketoiminnan kehittämiseen luovilla aloilla. Laaninen on työskennellyt mm. designtoimistossa Hollannissa, Rovio Entertainmentilla, oman agentuurin perustajana ja toimitusjohtajana ja nykyisin Ferly Co:n lisenssijohtajana. Laaninen on myös AGMA Ry:n entinen puheenjohtaja.

Rakastaja Robertin henkilökuva
Kuva: Justus Hirvi

Rakastaja Robert (Robert Lönnqvist) on helsinkiläinen kuvittaja ja suunnittelija. Hänen työskentelyprosessinsa keskiössä korostuu huumori ja positiivisuus.