Uutiset

Euroopan parlamentti hyväksyi esityksen EU:n tekijänoikeusdirektiivistä

Kuva: Shutterstock

Euroopan parlamentti äänesti keskiviikkona 12. syyskuuta EU:n tekijänoikeusuudistuksesta. Aihe tuotiin parlamentin täysistunnon käsiteltäväksi jo toisen kerran heinäkuisen, ensimmäisen äänestyksen jälkeen. Tällä kertaa parlamentti hyväksyi esityksen selkein luvuin: 438 edustajaa äänesti esityksen puolesta ja 226 vastaan.

Direktiivin tarkoituksena on luoda reilut pelisäännöt Euroopan digitaalisille sisämarkkinoille, siirtää tekijänoikeusvastuuta käyttäjiltä alustapalveluille sekä turvata luovan alan tekijöiden oikeudet digiaikana. Tähän asti Googlen ja Facebookin kaltaiset verkkoalustat ovat välttyneet tekijänoikeuskorvauksien maksamiselta taiteilijoille. Esityksen hyväksyminen tarkoittaa, että kuvataiteilijoilla ja muilla luovan alan tekijöillä on jatkossa tasapainoisempi neuvotteluasema alustapalvelujen kanssa ja mahdollisuus saada korvauksia teostensa välittämisestä verkossa.

Kuvaston toiminnanjohtajan Tommi Nilssonin mukaan äänestystulos on hyvä asia taiteilijoiden ja muiden luovan työn tekijöiden sekä luovan alan toimintaedellytysten kannalta.

”Verkon alustapalveluiden vastuu teosten välittämisessä tarkoittaa niiden tosiasiallisen taloudellisen roolin tunnustamista lainsäädännön tasolla. ”

Seuraavaksi direktiivi siirtyy EU-toimielinten väliseen ns. trilogi-neuvotteluun. Direktiivin hyväksymisen jälkeen se tullaan saattamaan voimaan aikanaan myös Suomessa.