Verkossa käyttäjä törmää tämän tästä sekä hyperlinkkeihin että framing-tekniikalla tai upottamalla verkkosivuille tuotuihin kuviin. Näihin liittyvät tekniset erot ovat käyttäjälle näkymättömiä. Tekijänoikeudellisesta näkökulmasta linkityksen ja framing-tekniikan eroilla on kuitenkin merkitystä.
Hyperlinkiksi kutsuttu, verkossa olevien sisältöjen vievä linkittäminen on tekijänoikeusnäkökulmasta pääsääntöisesti sallittua. Tällainen tavanomainen sisältöjen linkkaaminen verkossa on verrattavissa viittaamiseen. Esimerkiksi taidenäyttelyä käsittelevässä blogikirjoituksessa voi olla hyperlinkki, jota klikkaamalla lukija pääsee katsomaan näyttelyn taiteilijan kotisivuilla olevia kuvia.
Sisällön upottaminen verkkosivuille voi sen sijaan olla luvanvaraista. Upottaminen on (verkkosivuille) tuovaa linkittämistä, jolloin tuotu sisältö, esimerkiksi kuva, latautuu sivustolla automaattisesti. Upotettu kuva näkyy käyttäjälle osana linkittäjän sivustoa eikä sivuston osoitekentän tieto muutu. Esimerkiksi uutissivuston artikkelissa voi olla Youtube-video upotettuna niin, ettei käyttäjän tarvitse poistua uutissivustolta katsoakseen videon. Video ei tällöin ole uutissivuston sivuilla tallennettuna, vaan ainoastaan Youtube-palvelussa.
Euroopan unionin tuomioistuin on sallinut upottamisen esimerkiksi tilanteessa, jossa teos on jo ennen upottamista ollut vapaasti yleisön saatavilla. Oikeuskäytäntö on kuitenkin vielä epäselvää.
Kehyslinkit (framing-tekniikka) rinnastavat kaksi sivustoa toisiinsa. Kehyslinkkiä käytettäessä käyttäjää ei viedä millekään sivustolle, vaan toisen sivuston sisältö avautuu omassa kehyksessään linkittäjän sivulle. Esimerkiksi monet sosiaalisen median palvelut hyödyntävät framing-tekniikkaa. Kehyslinkit mahdollistavat toisen sivuston toimintojen tekemisen poistumatta siltä sivustolta, jolla kehyslinkki on avautunut. Käyttäjän on mahdollista esimerkiksi tykätä Youtube-käyttäjätilillään jostakin videosta siirtymättä varsinaisesti Youtube.com-sivustolle.
Tähän asti on katsottu, että kehyslinkkiä käytettäessä teos saatetaan uudelleen yleisön saataville, mutta kehyslinkkien käyttämisenkin luvanvaraisuus on epäselvää.
Merkityksellistä on se, valmistetaanko linkittämällä uusi kappale teoksesta ja saatetaanko se uuden yleisön saataviin, sillä niistä päättäminen kuuluu tekijän yksinoikeuden piiriin. Toiseksi on tärkeää huomioida tekijän moraaliset oikeudet. Erityisesti upottamisessa kyseeseen saattaa tulla teoksen käyttäminen toisen teoksen osana tai teoksen käyttäminen loukkaavassa yhteydessä tai tekijän taiteellista arvoa loukkaavalla tavalla. Ongelma edellä esitetyssä jaottelussa onkin se, ettei linkitystekniikka kerro välttämättä mitään siitä, vahingoittuvatko tekijän taloudelliset tai moraaliset intressit linkittämisestä.
Teksti:
Anna Norros
oik. yo, Helsingin yliopisto
