Emma Ainala (s. 1989) on Kuvataideakatemiasta valmistumisensa jälkeen ennättänyt osallistua jo moneen ryhmänäyttelyyn sekä pitänyt säännöllisesti yksityisnäyttelyitä. Populaarikulttuurin kuvastoon viittaavista, monikerroksellisista ja pastellisävyisistä maalauksista tutuksi tullut taiteilija kertoo maalaustensa aiheiden pyörivän katkeransuloisten unelmien ja kangastuksina väreilevien pilvilinnojen maailmassa. Vaikka aiheet tulevat Ainalan omasta elämästä, tavoittelee taiteilija tasoja, jotka ovat arjen yläpuolella.

Helmikuun lopussa Mikkelin taidemuseossa avautui Ainalan ensimmäinen laaja museonäyttely.

Miten sinusta tuli taiteilija?

Kuvataide ei ole tullut mitenkään tarjoiltuna kotoa. En muista, että olisimme juurikaan käyneet näyttelyissä, mutta vanhempani lukivat minulle paljon. Isä on musiikin suurkuluttaja ja meillä soi aina joku levy taustalla. Esim. Nick Cave, Kate Bush tai Joni Mitchell. Meillä oli paljon luovia leikkejä, ja tein tanssiesityksiä vieraille. Uskon, että tällaisilla asioilla ja kodin ilmapiirillä on paljon merkitystä. Piirtäminen on siitä erityinen juttu, että sitä voi tehdä vähän salaa, dialogissa vain itsensä kanssa. Olen siis aina myös piirtänyt paljon. Vasta Frida Kahlo –elokuvan nähtyäni hahmottui kuitenkin ajatus kuvataiteilijuudesta.

Muutin nuorena kotoa toiseen kaupunkiin Savonlinnan taidelukion vuoksi, ja luulen että se vauhditti sitoutumistani kuvantekemiseen. Se että ympärillä on lähinnä nuoria, joita kiinnostavat samanlaiset asiat, ja aikuisia, jotka pitävät myös niitä juttuja arvossa ja kannustavat eteenpäin.

Millaisia työpäiväsi ovat?

Työskentelyni on 90 %:sti arkista. ”Maalauskautena”, eli suurimman osan ajasta, teen töitä viitenä päivänä viikossa, noin 7 tuntia päivässä. Arkinen ei tarkoita ikävää, sillä nautin rutiineista ja tarvitsen niitä. Työt eivät kuitenkaan synny ja onnistu tasaiseen tahtiin. Välillä tekeminen junnaa paikallaan, ja joskus sitten on mahtavia flow-päiviä. Niiden takia jaksaa myös ne huonommat hetket.

Miksi liityit Kuvastoon?

Liityin vastikään Kuvastoon ensimmäisen museonäyttelyni lähestyessä, kun kollegani suositteli liittymistä. Olin kyllä kuullut Kuvastosta jo aiemmin, mutta vasta nyt otin paremmin selvää sen toiminnasta. Minusta on tärkeää, että tällainen taho on olemassa. Toivon, että kuvataiteilijat saisivat kattavaa informaatiota Kuvastosta jo opiskeluaikana.

Millainen kokemus ensimmäinen museonäyttely oli?

Ensimmäisen museonäyttelyn pitäminen on ollut aika ylellinen kokemus. Museo on hoitanut kuljetukset kuluineen, tiedottamisen, avajaiset ja jopa suurimman vastuun käytännön ripustamisesta. On aika erilaista kuvitella installaatioon pinkki huone ja monta metriä tapetoitua seinää, kuin hikoilla ne kaikki yksin paikoilleen. Museonäyttelyä tehdessä voi siis ajatella vähän isommin. Myös majoitukseni ja päivärahat ripustuksen aikana maksetaan. Lisäksi saan tekijänoikeuskorvaukset esillä olevista töistä, siis korvauksen tehdystä työstä, wau.

Ymmärrän, etteivät esim. taiteilijavetoiset galleriat voi toimia näin, koska rahoitusta ei ole. Kuitenkin kaiken näyttelyn pitämiseen liittyvän työn tekeminen yksin sekä galleriavuokran maksaminen, pahimmillaan omasta pussista, on oikeasti tosi kurjaa. Olen siitä etuoikeutetussa asemassa, että henkilökunta tuki minua työpanoksellaan myös ensimmäisessä näyttelyssäni yhteistyögalleria Helsinki Contemporaryn kanssa.

Miten neuvoisit uransa alussa olevia taiteilijoita?

Epävarmuuden kanssa pitää jotenkin oppia elämään. Se vain kuuluu tähän työhön, kun työskennellään tavallaan tuntemattoman kanssa. Vaikka työhön on hyvä suhtautua intensiivisesti, sitä ei voi pakottaa. Välillä on tärkeää pitää lomaa, ja elämässä on hyvä olla jotain muutakin. Tasapainottaminen on ollut ainakin itselleni haaste, koska rakastan työtäni niin paljon. Siitä voi silti palaa loppuun. Myös uudet teokset vaativat aikaa syntyäkseen.

Mitä tekijänoikeus sinulle merkitsee?

On tärkeää, että tekijänoikeuksista käydään keskustelua. Tekijänoikeuskysymykset eivät kuitenkaan ole aivan yksinkertaisia. Taiteeseen esimerkiksi kuuluu lainaamisen ja kierrätyksen, viittaamisen ja jatkuvuuden luonne. Tämä korostunee medioissa kuten video- ja internet-taiteessa.

Kuvien leviäminen verkossa on yleistynyt ja minusta se on vain positiivinen asia, myös perinteisemmällä medialla työskenteleville taiteilijoille kuten minulle. Kuva on kuitenkin vain kuva teoksesta – ihan toinen juttu kuin fyysinen maalaus, mutta levittää silti teoksen ideaa tosi tehokkaasti. Tietenkin olisi tärkeää aina kuvia postatessa, vaikkapa Instagramiin, muistaa mainita vähintään taiteilijan nimi.

Emma Ainalan yksityisnäyttely Candy Crush Saga Mikkelin taidemuseossa 24.2. – 21.5. www.mikkeli.fi

Emma Ainala
Asuu ja työskentelee Savonlinnassa. Valmistui Kuvataideakatemiasta vuonna 2013. www.emmaainala.com