Uutiset

EU-tuomioistuimelta ennakkoratkaisu kuvien linkittämisestä

Kuva: Shutterstock.com

Euroopan unionin tuomioistuin on tehnyt merkittävän ennakkoratkaisun hyperlinkittämisestä 8. syyskuuta. Ratkaisun mukaan tietoinen linkittäminen tekijänoikeutta loukkaavaan sisältöön ansiotarkoituksessa on ”yleisölle välittämistä”, josta kuuluu maksaa tekijälle korvaus.

Ennakkoratkaisu liittyy tapaukseen, jossa hollantilainen verkkojulkaisu GeenStilj oli vuonna 2011 linkittänyt artikkelissaan kolmannen osapuolen nettisivuilla luvattomasti olleisiin valokuviin. Valokuvat oli alun perin kuvattu Playboy-lehteä varten, ja ne oli tarkoitus julkaista myöhemmin virallisesti lehdessä.

Lähde: Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus