Rakastan museoita. Niissä on jotain yhtä kaunista kuin kirjastoissa, ajatus sivistyksestä ja kulttuurista, joka on kaikkien ulottuvilla, mahdollisuus uppoutua taiteeseen tai historiaan ja oleskella tilassa, jonka logiikka ei perustu kuluttamiselle. Kuvataiteilijana olen myös huomattavasti kiinnostuneempi esittelemään taidettani museoissa kuin gallerioissa. Museot tavoittavat laajemman yleisön ja niiden toimintatavat esimerkiksi näyttelytilojen maksuttomuuden suhteen ovat inhimillisemmät kuin gallerioiden, joista suurin osa tarjoaa taiteilijalle näyttelyn jälkeen vain taloudellisen konkurssin.
Olinkin hyvin innoissani, kun saimme kollegani Karoliina Paapan kanssa mahdollisuuden esittää Route Couture -taideprojektin teoksiamme Suomen käsityön museon Aulagalleriassa Jyväskylässä vuoden 2014 lopulla. Route Couture sisältää teoksia, jotka olemme valmistaneet yliajetuista eläimistä. Olemme työskennelleet hitaan projektin kanssa jo pitkään, ja ehkä dramaattisen tekotavan vuoksi se on ollut jonkun verran esillä eri medioissa.
Iloksemme Käsityön museon näyttelystä tehtiin myös pieni juttu Ylelle, joka näytettiin Keski-Suomen uutisissa ja myöhemmin valtakunnallisissa aamu-uutisissa ja joka on edelleen nähtävillä YLE Areenassa. Jutussa haastateltiin meitä näyttelytilassa ja kuvattiin myös suurintaa osaa näyttelyssä esillä olleista teoksista.
Koska projektimme saamalla medianäkyvyydellä ei ole tähänkään mennessä voinut ostaa ruokaa, odotin tietysti kieli pitkällä mahdollisia tekijänoikeuskorvauksia tv-esityksestä.
Yllätyksekseni Ylen ei kuitenkaan tarvitse maksaa tekijänoikeuskorvauksia esittämästään materiaalista, koska niiden esittäminen ohjelmassa ilmeisesti tulkitaan näyttelyn tiedotuskäytöksi tai päiväntapahtuman toistamiseksi uutisissa. Ylellä ei siis tekijänoikeuslain mukaan ole korvausvelvollisuutta taiteilijalle, vaikka teokset jäävät esille myös Yle Areenaan. Käsittääkseni tässä nojataan tekijänoikeuslain 25. pykälään, joka käytännössä sallii näytteille asetetun tai myytäväksi tarjotun teoksen toisintamisen näyttelyn tiedotuskäyttöön sekä päiväntapahtumaan liittyvän teoksen toisintamisen uutislähetyksessä.
Yleensä kuvataidetta esitetään taidenäyttelyissä. Jos lähes kaikki kuvataiteen esittäminen mediassa voidaan liittää näyttelyiden tiedotuskäytöksi tai uutisohjelmiin, joista ei ole mahdollista saada tekijänoikeuskorvauksia, herääkin kysymys, onko tekijänoikeuskorvauksia kuvataiteen esittämisestä mediassa mahdollista saada ollenkaan?
Termi tiedotuskäyttö vaikuttaa siis liian tulkinnanvaraiselta. Ylen tapauksessa korvauksien maksamattomuus uutiskäytössä tuntuu kuitenkin jollain tapaa oikeutetulta, onhan se yleishyödyllinen, verovaroin ylläpidetty laitos. Toisaalta samalla perusteella emme ole saaneet tekijänoikeuskorvauksia sanoma- ja aikakauslehdissä julkaistuista teoskuvista. Onko esimerkiksi Vihreässä Langassa ollut juttu Route Couturesta tulkittavissa näyttelytiedotukseksi, koska siinä mainitaan muutama näyttely, joihin Route Couture on osallistunut?
Lain muotoilun takana on ilmeisesti ajatus näyttelystä toimintana, josta taiteilija tai esille paneva taho hyötyy taloudellisesti. Näin ei kuitenkaan useinkaan ole, erityisesti museonäyttelyiden kohdalla, joita ainakin itse pidän ennemminkin yleissivistävänä kuin kaupallisena toimintana. Esimerkiksi Suomen käsityön museon näyttelyssä teosten hintoja ei ollut missään esillä eikä teoksia myöskään aktiivisesti myyty näyttelytilasta. Samankaltaisella logiikalla voisi esimerkiksi väittää, että muusikon tekemän kappaleen esittäminen julkisesti aina edistää levymyyntiä, ja näin ollen tekijänoikeuksista tai tekijänoikeuskorvauksista ei tarvitse välittää. Musiikin ollessa kyseessä kuitenkin tekijänoikeuksista näytetään pitävän kiinni tarkemmin. Miksi tekijänoikeuslaki kohtelee taiteenlajeja tältä osin eri tavalla?
Asennoituminen näyttää heijastelevan yleistä kuvataiteen arvostusta Suomessa. Taiteilijan eli sisällöntuottajan oletetaan työskentelevän ilman korvausta, kun taas museon siivoojalle, intendentille, lipunmyyjälle ja toisaalta journalistille tai kuvaajalle maksettavaa palkkaa ei nähdä ongelmallisena. Osittain syytä on varmasti taiteilijoissa. Ei ole helppoa myöntää, että oma työ on ennemminkin kuluerä kuin toimeentulon lähde. Asiasta puhumattomuus johtaa kulttuuriin, jossa palkattomuudesta tulee normi.
En toki syytä tilanteesta museoita, vilpittömät rakkaudentunteeni eivät ole näin helpolla katkaistavissa. Mielestäni tekijänoikeuslakia täytyisi vain tarkentaa kuvataiteen toisintamisen suhteen. Mitä kaikkea siis on näyttelyä tai myyntiä koskeva tiedotus, ja kuka sitä voi tehdä? Kuinka määritellään päiväntapahtumaan liittyvä uutinen? Täytyisikö museoissa ei-kaupallisena ja gallerioissa ns. kaupallisena esitettyyn kuvataiteeseen suhtautua eri tavoin tekijänoikeuslaissa?
Leena Pukki,
Kuvataiteilija, TaM, Kuvaston taiteilija-asiakas
