Helsingissä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija Vesa-Pekka Rannikko (s. 1968) on kuulunut Kuvastoon vuodesta 2005 lähtien. Hän kertoo liittyneensä Kuvaston asiakkaaksi aikoinaan siksi, että ilahtui taiteilijoiden tekijänoikeuksien ottamisesta tarkastelun alle. Taiteilijan mukaan nykyisessä kuvatulvassa on vaikea seurata, miten ja missä teoskuvia käytetään. Siksi hänen mielestään on hyvä, että on olemassa järjestö, jonka kautta tällaisista käyttötavoista saa selkeän kuvan.

Haastattelimme eduskuntavaalien alla Vesa-Pekka Rannikkoa taiteilijoita koskettavista aiheista, kuten taiteilijan toimeentulosta ja arvostamisesta.

Kertoisitko taiteellisesta työskentelystäsi? 

Työskentelen sekä välineellisesti että sisällöllisesti hyvin laajalla alueella. Käytän työssäni liikkuvaa kuvaa, veistosta, maalausta, valokuvaa ja usein yhdistän näitä kaikkia saman teoksen sisällä. Olen pyrkinyt olemaan määrittelemättä teosteni sisältöjä tai työskentelyn keskeisiä teemoja, koska heti määriteltyäni sen koen rajaavani itseni ulos jostain mielenkiintoisesta. Yksittäiset teokset saattavat olla hyvinkin selkeitä sisällöiltään, mutta jo seuraavassa hetkessä saatan tehdä aivan päinvastaisen teoksen. Joskus tuntuu, että teosteni keskiössä on taide itse, miten se rakentuu tai miksi joku teko on niin merkittävä, että sitä voi kutsua taiteeksi.

Myös työprosessit ovat hyvin erilaisia. Teos saattaa lähteä liikkeelle yksittäisestä havainnosta, vaikka valon heijastuksesta lattialla, jäädä odottamaan toteutusta mieleen ja toteutua teoksena useita vuosia myöhemmin. Toisaalta saatan kiinnostua jostakin kirjasta, tai artikkelista, esimerkiksi kanarialintujen jalostuksesta, ja aloittaa hyvin perinpohjaisen taustatutkimuksen lukien ja keräten materiaalia teokseen, minkä lopulta muokkaan videoinstallaatioksi. Hyvin usein työskentelyni lähtee teosten esityspaikasta, sen tiloista ja historiasta.

Työprosesseille yhteistä on, että ne usein sisältävät valtavan määrän materiaalia ja kokeiluja, jotka lopulta pelkistyvät usein hyvin yksinkertaiseksi teokseksi. Osa teosprosesseista vie useita vuosia, teos hahmottuu vähitellen eikä aina edes valmistu.

Analyyttisemmän työskentelyn ohella työstän teoksia myös hyvin ruumiillisesti: rakentamalla, kokeilemalla, rikkomalla, yhdistelemällä. Työ on tällöin hyvin kehollista ja yllätyksellistä, odottamattoman etsimistä. Prosessi näyttäytyy silloin osana teosta ja sen sisältöä.

Työskentelyn kannalta on luonnollisesti tärkeää, että taiteilijan toimeentulo on turvattu. Miten taiteilijan taloudellista asemaa voitaisiin sinusta parantaa?

Taiteilijan taloudellinen asema on mielestäni sidoksissa taiteen yleiseen arvostukseen. Mikäli taidetta ei ajatella ylimääräisenä, jonka voi karsia pois heti, kun yhteiskunnan taloudellinen tilanne vaikeutuu, myös taiteilijoiden asema paranee ja samalla taloudellinen tilanne kohenee.

Taiteilijoiden toimeentulon kohentamiseksi usein väläytellään taiteen välineellistämistä esim. kansallisiin, taloudellisiin, poliittisin tai terveydenhuollollisiin tehtäviin. Taiteelle ei tule asettaa välinearvoja, joilla sen läsnäolo osana yhteiskuntaa perustellaan. Tällöin mielestäni mennään väärään suuntaan. Taiteella voi olla edellä mainittuja piirteitä, mutta ne ei eivät saa olla edellytys taiteen olemassaololle, hyväksynnälle osana yhteiskuntaa tai ratkaisuna taiteilijoiden toimeentulolle. Taiteen tulisi olla itseisarvoisesti tärkeää ja välttämätöntä.

Valtion tuki taiteelle on ehdottoman tärkeää. Suomi on hyvin pieni taidemaa, ja meillä on vähän on taidetta tukevia yksityisiä tahoja.

Mikä on tekijänoikeuksien merkitys kuvataiteilijan ansainnassa?

Tekijänoikeuksien osuus kuvataiteilijan ansioissa riippuu paljon tekijästä ja hänen työskentelytavoistaan ja teosmuodoista. Omalla kohdallani tekijänoikeuksien osuus on toistaiseksi ollut varsin pieni, lähinnä näyttelykorvauksia, mutta toivon, että sen merkitys kasvaa. Taiteilijan ansainnan kannalta toivoisi toki tämän osuuden kasvavan, myös kuvilla on tekijänsä.

Johtuuko osuuden pienuus sinusta siitä, että taiteilijat eivät ole aina tietoisia oikeuksistaan?

Luulen, että oikeudet ovat yhä enemmän tiedossa, mutta onko niin, että teoskuvien käyttö on vielä suhteellisen vähäistä? Näin ainakin itselläni on.

Hyvä kysymys. Tekijänoikeudet ovat mutkikkaita. Myös taiteen käyttäjien tietämättömyys oikeuksista voi vaikuttaa taustalla. Oikeuksien tuntemisesta tai tunnustamisesta päästään myös luovilla aloilla usein tarjottuun vastineeseen, näkyvyyteen. Onko omalle kohdallesi tullut vastaan tällaisia tilanteita ja onko tekijänoikeusjärjestöön kuulumisesta ollut silloin etua? 

Näkyvyyden saaminen esimerkiksi yhteisnäyttelyiden yhteydessä on aiemmin ollut se ainoa palkka mitä teosten esittämisestä on tarjottu. Olen itsekin osallistunut useisiin näyttelyihin juuri tällä perusteella, koska muuta mahdollisuutta ei ole ollut, ja se on ollut ”maan tapa”. Onneksi tämä on vähitellen muuttunut ja näyttelykorvaukset alkavat yleistyä. Näissä tilanteissa on helppo todeta kuuluvansa Kuvastoon, koska silloin tilanne on selkeä.

Ilmaisen työn tekemiseen olen törmännyt myös usein: esimerkiksi teosesittelyjen, luentojen, asiantuntijatehtävien tai teoskommentoinnin maksuttomuutta on perusteltu näkyvyydellä, asiantuntijaroolin kehittymisellä tai vain moraalisella yhteisen hyvän tekemisellä.

Otit aiemmin jo esille taiteen arvostamisen. Minkälainen on taiteilijan asema sinusta yhteiskunnassa nykyään? Entä taiteilijan tekijänoikeudellinen asema?

Taiteilijan tai ehkä vahvemmin taiteen asema yhteiskunnassa on mielestä turhan vähämerkityksinen. Taide käyttää kieltä, joka ei aina ole suoraan kommunikoitavissa yhteiskunnallisessa keskustelussa, mutta käsittelee tähän olennaisesti liittyviä ajatuksia. Tämän hetken taiteessa on vahva poliittinen aalto menossa, jossa pyritään tuomaan taiteellinen toiminta vahvemmin osaksi yhteiskunnan rakenteita. Toivottavasti tämä luo myös pysyviä malleja, joissa taide asettuu selkeämmin osaksi elämäämme eikä poliittinen taide jää kosmeettiseksi kommentoinniksi yhteiskunnallisista asioista.

Yhteiskunta on individualisoitunut ja usein kiinnostavampana kuin taide, koetaan taiteen tekijät, persoonat. Tällöin usein itse taide jää toissijaiseksi ja taiteen sisällön viesti jää persoonan statuksen varjoon. Elämme esitysten yhteiskuntaa, jossa ulkoasu ja näyttäminen on tärkeää.

Taide voidaan kokea hahmottomana ja vaikeasti määriteltävänä, mutta ehkä juuri sen vuoksi se paikka on elintärkeä. Tässä mieleni tekee lainata säveltäjä Aulis Sallisen haastattelua, jossa hän asetti musiikin (taiteen) vapaaksi alueeksi, eräänlaiseksi lepopaikaksi muutoin levottomassa ja ylivirikkeellisessä ympäristössä. Taiteen suuri arvo on myös siinä, että se on jotain muuta kuin se missä me arkielämässä elämme.

Internetin ja sosiaalisen median merkityksen kasvu on ehkä suurin haaste tekijänoikeuksille. Tämä on lisännyt kuvien määrää ja on kiinnostavaa nähdä, minne taide tässä asettuu, onko sillä jokin erityisasema muun kuvavirran keskellä. Miten tekijänoikeudet määritellään suhteessa sähköiseen kuvien käyttöön ja jakamiseen?

Aivan, se on kysymys, jota pohtivat taiteilijoiden lisäksi myös tekijänoikeusjärjestöt. Lopuksi vielä katsaus tulevaan, mitä sinulla on suunnitteilla seuraavaksi?

Seuraava laajempi näyttely on ensi vuoden keväällä Forum Boxissa. Sinne on suunnitteilla laaja tilallinen kokonaisteos. Valmistelen työhuoneella myös uutta teossarjaa, joka on vasta muotoutumassa, enkä aivan tiedä mihin suuntaan se on menossa ja mihin muotoon se lopulta asettuu. Lisäksi suunnittelen myös uutta videoteosta sekä tilaan tehtävää pienimuotoisempaa teosta yhteisnäyttelyyn kesäkuulle. Useampia toisiensa kanssa risteäviä projekteja on tavalliseen tapaan käynnissä.

Tutustu Vesa-Pekka Rannikon tuotantoon täällä.