Tältä sivulta löydät tietoa sekä meneillään olevista että jo päättyneistä yhteistyöhankkeista, joissa olemme olleet kumppanina mukana vuosien varrella.
VisRak – Visuaalisten taiteenalojen toimialarakenteet menestyksen edistäjänä
VisRak on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama kehittämishanke (2024–2025), jonka tavoitteena on selvittää visuaalisten taiteiden toimialarakenteiden vaikutusta ammattitaiteilijoiden menestymiseen Suomessa.
Hankkeen toteuttaa Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore yhteistyössä Taideyliopiston Kuvataideakatemian, Suomen Taiteilijaseuran, Frame Contemporary Art Finlandin ja Kuvaston kanssa.
Hankkeen keskeiset tavoitteet ovat:
1. Tunnistaa ja analysoida rakenteita, jotka tukevat tai estävät ammattitaiteilijoiden menestystä – määriteltynä taloudellisena toimeentulona ja ammatillisena kehittymisenä.
2. Kehittää toimialan rakenteita yhteistyössä keskeisten sidosryhmien kanssa tulosten pohjalta.
Tietoa kerätään erityisesti Kuvataideakatemian vuosina 2013–2023 valmistuneilta alumneilta. Hankkeen tulokset kootaan tietopaketiksi, seminaarisarjaksi ja loppuraportiksi, joka sisältää konkreettisia kehittämisehdotuksia.
Visuaaliset taiteet ovat suosittu kulttuurialue, mutta alan rakenteet ovat heikompia kuin monilla muilla taiteen aloilla, mikä vaikuttaa taiteilijoiden toimeentuloon ja työhyvinvointiin. Kehittämishanke vastaa tähän haasteeseen ja pyrkii vahvistamaan visuaalisten alojen elinvoimaisuutta pitkällä aikavälillä.
Taiteilijat haltuun! – yhteistyötä ja yhteentoimivaa metadataa ISNI-tunnusten avulla
Taiteilijat haltuun! -yhteistyöhanke (2023–2024) pilotoi ISNI-tunnusten mahdollistamia uusia tiedonvaihdon prosesseja tekijänoikeusjärjestön ja taidemuseoiden kesken.
Kuvaston lisäksi hankkeessa ovat mukana Suomen museoliitto ja Osuuskunta Suomen taide ja taidekokoelmat. Yhteistyöhanketta koordinoi Kansalliskirjasto, joka toimii Suomessa ISNI-rekisteröintitoimistona.
Tavoite ja tehtävät
Yhteistyöhankkeen tarkoituksena on sujuvoittaa Kuvaston ja taidemuseotoimijoiden välistä raportointiprosessia automatisoimalla ja hankkimalla ISNI-tunnuksia kuvataiteilijoille. ISNI-tunnuksia haetaan MuseumPlus- ja Muusa-järjestelmään tallennetuille kuvataiteilijoille. Kyse on arvioltaan noin 3 000–3 500 taiteilijasta.
Lisäksi tavoitteena on yhdenmukaistaa ja rikastaa taidemuseoiden toimijoita koskevaa metadataa MuseumPlus- ja Muusa-järjestelmissä, selvittää ISNI-tunnusten käyttöönoton edellytyksiä taidemuseoissa käytössä olevissa tietojärjestelmissä ja edistää ISNI-tunnusten tunnettavuutta koko museokentällä.
Vaikutukset
Yhteistyöhankkeella on vahva yhteys meneillään olevaan tekijänoikeusjärjestöjen ISNI-projektikokonaisuuteen, jonka aikana hankitaan ISNI-tunnuksia viidelle suomalaiselle tekijänoikeusjärjestöille (Kuvasto mukaan lukien) ja kehitetään jatkuvaa ISNI-prosessia tehokkaita rajapintoja hyödyntäen.
Hankkeen yhteistyökumppanit ja rahoittajat
ISNI-tunnusten käyttöönotto tekijänoikeusjärjestöissä
Tekijänoikeusjärjestöjen ISNI-projektissa ovat mukana Kuvaston lisäksi Gramex, Kopiosto, Sanasto, Teosto ja koordinoivana tahona Kansalliskirjasto. Projektin tavoitteena on hankkia ISNI-tunnukset kattavasti tekijänoikeusjärjestöjen edustamille tekijöille. Projektin toisena keskeisenä tavoitteena on tekijöihin liittyvän metatiedon laadun parantaminen.
Projektin ensimmäisessä vaiheessa (2022–2024) hankitaan tunnukset tekijänoikeusjärjestöjen edustamille tekijöille. Toisessa vaiheessa (2024–2025) kehitetään monipuolisia ja tehokkaita rajapintoja ja mahdollistetaan jatkuvan ISNI-prosessin pilotointia. Tarkastamalla järjestöjen metadataa saadaan tekijään liittyvästä metadatasta laadukasta ja yhteentoimivaa. ISNIn uusia käyttömahdollisuuksia kartoittamalla luodaan puolestaan hyvät lähtökohdat uusien yhteistyökuvioiden tai palveluiden kehittämiselle. Kuvaston osalta konkreettiset toimenpiteet ajoittuvat vuosille 2023–2025.
Vaikutukset
Projektin keskeisin hyöty on luovan työn tekijöiden luotettava yksilöiminen yksiselitteisellä tunnisteella taiteenalasta riippumatta. Koska ISNI-tunnus on kansainvälinen, julkinen ja laajasti käytössä oleva tunniste, sen käyttö suomalaisissa tekijänoikeusjärjestöjen järjestelmissä luo hyvät edellytykset tekijöiden tunnistamiselle ja parantaa tekijään liittyvien tietojen luotettavuutta ja yhteentoimivuutta. Yhteisen, globaalin ja toiminnallisen tunnisteen käyttöönotto mahdollistaa jatkossa tiiviimpää yhteistyötä ja parempaa palvelua tekijänoikeusjärjestöjen asiakkaille.
Projektin vaikutus voidaan sen päätyttyä nähdä tekijänoikeusjärjestöjen kentällä laajasti. ISNIn käyttöönotto tuo alalle uusia käytäntöjä ja kehittää osaltaan alojen digitaalisen datan käyttöä, saatavuutta ja hallintaa. Kansainvälisesti nopeasti yleistyvän tunnisteen käyttö avaa uusia mahdollisuuksia erityisesti teokseen ja tekijään liittyvien metatietojen välittämisen osalta.
ISNI-tunnus
ISNI (International Standard Name Identifier) on kansainvälinen tunniste, jonka avulla voidaan yksiselitteisesti identifioida mihin tahansa luovaan teokseen liittyviä henkilöitä ja yhteisöjä. Esimerkiksi visuaalisen taiteen tekijöitä, kirjailijoita, esittäjiä, säveltäjiä, esiintyjiä tai kustantajia.
ISNI-tunnusten käyttöönotto ja laajamittainen käyttö takaa suomalaisille tekijänoikeusjärjestöille entistä paremmat mahdollisuudet luovien alojen kotimaisten tekijöiden tunnistamiseen myös kansainvälisissä yhteyksissä. Se asettaa samalla tiettyjä vaatimuksia tekijöihin liittyvän metadatan laadun suhteen ja tekijöistä kerättävän metatiedon yhdenmukaistamiseen. ISNIn tarkoituksena on toimia yhdistävänä tunnisteena eri tekijätunnisteita käyttävien järjestöjen välillä ja mahdollistaa datan rikastamista tekijänoikeusjärjestöjen ja heidän yhteiskumppaniensa kesken.