Tekijänoikeus tuottaa taiteilijalle toimeentuloa

Kuvataiteilijan toimeentulo muodostuu monesta eri lähteestä, kuten niin monen muun luovan alan ammattilaisen ansainta. Taiteilijan pääasiallisia tulonlähteitä ovat työstä maksettava palkka, teosmyynti, apurahat sekä tekijänoikeuskorvaukset. Jälkimmäiset perustuvat taiteilijan laissa määriteltyihin oikeuksiin ja toteutuvat pääosin sopimustoiminnan kautta. Tekijänoikeuden kantavana periaatteena on palkita tekijä työnsä tuloksesta sekä tunnustaa taiteilijan työn arvo ja hyöty yhteiskunnalle. Tekijänoikeus rinnastuu omistusoikeuteen, […]

Kuvataiteilijan tekijänoikeudet näyttelytoiminnassa

Taideteoksen julkinen näyttäminen yleisölle on luvanvaraista ja kuuluu taiteilijan taloudellisten oikeuksien piiriin. Se tarkoittaa, että kuvataiteilijana olet oikeutettu tekijänoikeuskorvaukseen, kun omistuksessasi olevaa teosta näytetään julkisesti. Tyypillisiä teoksen julkisen näyttämisen tilanteita ovat museoiden järjestämät taidenäyttelyt, mutta korvauksenalaisia tilanteita voivat olla myös ulkoilmanäyttelyt, poikkitaiteelliset festivaalit tai muut väliaikaiset, taideteosten esillepanot erilaisissa julkisissa tai puolijulkisissa tiloissa. Kuvasto kerää […]

”Haluan kaikki oikeudet ikuisiksi ajoiksi” – kuulostaako tutulta?

Oletko saanut pyynnön tai sopimuksen, jossa luvanhakija haluaa teoksesi kaikki oikeudet rajattomasti käyttöön? Kyseessä on taiteilijan kannalta huono sopimus, joka harvoin palvelee kumpaakaan osapuolta. Luvanhakija ei esimerkiksi todennäköisesti tule koskaan tarvitsemaan kaikkia oikeuksia. Siksi onkin suositeltavaa määritellä teoksen käyttöoikeudet tilanne- ja tapauskohtaisesti, kun luovutat oikeuksia toiselle osapuolelle. Käyttöoikeuksien siirtämisessä on kyse teoksen käytön lisensoinnista. Lisenssillä […]

Teoksen sisällyttäminen taideteokseen

Kuvataiteilija saattaa hyödyntää omassa teoksessaan osia toisen tekemästä teoksesta tai koko teos voi perustua olemassa olevaan teokseen. Taiteilija on ehkä inspiroitunut näkemästään valokuvasta ja maalaa sen pohjalta öljyväriteoksen. Jos alkuperäinen teos tulee silloin muunnelluksi niin, että uusi teos on riittävän itsenäinen ja omaperäinen ylittääkseen teoskynnyksen, ei taiteilija tarvitse alkuperäisen teoksen tekijän lupaa teokseensa. Taideteoksessa, johon on […]

Miten selvitä verkon tekijänoikeusviidakossa?

Moni saattaa edelleen ajatella, että verkossa vapaasti saatavilla olevat taideteoskuvat ovat vapaasti käytettävissä myös muuhun tarkoitukseen kuin verkossa selailua varten. Tekijänoikeus suojaa kuitenkin taidekuvia silloin, kun taiteilijan tekijänoikeus on voimassa. Miten taiteen käyttäjänä tai taiteilijana tulisi toimia verkon tekijänoikeusviidakossa? Kun haluat käyttää verkosta löytämääsi taidekuvaa jossakin muussa yhteydessä, tarvitset siihen useimmiten tekijän luvan. Jos taiteilijan […]

Onko tekijänoikeus universaali?

Tekijän oikeudet ovat kansainväliset. Valtaosa maailman valtioista on liittynyt Bernin yleissopimukseen, joka solmittiin Sveitsissä vuonna 1886. Sopimus suojaa taiteellisia ja kirjallisia teoksia, ja sen lähtökohtana on se, että tekijänoikeuden suoja on sopimusvaltioissa keskeiseltä sisällöltään sama. Suomi on ratifioinut sopimuksen vuonna 1985, ja siihen on liittynyt yhteensä 185 maata. Suomessa kotimaiseen tekijänoikeuslainsäädäntöön vaikuttavat Euroopan unionissa säädettävät […]

Saanko siteerata taideteosta?

Tekijänoikeuslaissa on mukana niin kutsuttuja rajoitussäännöksiä, jotka koskevat tilanteita, joissa taiteilijan oikeuksia on kavennettu. Näissä tarkoin määritellyissä tilanteissa kuvaa taideteoksesta saa käyttää vapaasti ilman tekijän lupaa. Taiteilijan moraalisia oikeuksia tulee kuitenkin kunnioittaa. Eräs rajoitussäännöksistä koskee siteeraamista eli toisen teoksen lainaamista. Laissa on mukana sekä kaikkien teoslajien siteeraamisoikeutta että kuvien siteeraamista koskeva säännös. Yleinen siteeraussäännös (22 […]

Miten toimia, jos tekijänoikeuttani on loukattu?

Joskus käy niin, että taiteilijan teoksen kuvaa on käytetty ilman lupaa esimerkiksi verkossa tai julkaisussa tai yhteydessä, joka loukkaa taiteilijan moraalisia oikeuksia. Näin voi tapahtua epähuomiossa tai tekijänoikeuksien puutteellisen tuntemuksen johdosta. Yhtä kaikki, tekijänoikeus turvaa näissä tilanteissa taiteilijan oikeuden puuttua luvattomaan käyttöön eikä tietämättömyys vähennä käyttäjän vastuuta. Taiteilijan kannalta tekijänoikeudessa on kyse hyvin vahvasta oikeudesta. […]

Tekijänoikeus suojaa myös katutaidetta

Monissa kaupungeissa kerrostalojen päätyjä peittävät nykyään muraalit eli seinämaalaukset. Voidaan puhua jopa jonkinasteista katutaidebuumista Suomessa. Seinämaalausten tapauksessa taiteilija ja esimerkiksi taloyhtiö tai kunta yleensä sopivat työn toteuttamisesta. Tekijänoikeus suojaa seinämaalauksia ja graffiteja, kun ne ylittävät teoskynnyksen. Graffitin on siis oltava riittävän itsenäinen ja omaperäinen saadakseen suojaa. Vaikka taloyhtiö tai muu vastaava taho omistaa rakennuksen ja […]

Tekijänoikeudet jaetaan taloudellisiin ja moraalisiin oikeuksiin

Tekijänoikeus suojaa kuvataiteen teoksia, jotka ylittävät ns. teoskynnyksen, eli ne ovat itsenäisiä ja omaperäisiä. Suoja syntyy teoksen luomishetkellä ja on voimassa taiteilijan eliniän ja kuoleman jälkeen vielä 70 vuotta. Tekijän oikeudet jaetaan taloudellisiin ja moraalisiin oikeuksiin. Ne antavat taiteilijalle oikeuden päättää ja saada korvauksia teostensa hyödyntämisestä. Taloudelliset oikeudet koskevat taiteilijan tekemän teoksen käyttöä ja yleisölle […]