KUVAN KÄYTTÖ >>> AJANKOHTAISTA

6.5.2013

Wäinö Aaltosen museon taideväärennysjutun käsittely alkaa

Kesällä 2009 venäläistä avantgardea esittelevä näyttely Wäinö Aaltosen museossa suljettiin väärennysepäilyjen vuoksi. Nyt jutun pääkäsittely alkaa Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa ja kestää toukokuun puoliväliin saakka. Kuvasto ry on jutussa asianomistajana yhdessä Turun ja Hämeenlinnan kaupunkien kanssa.

Turun Wäinö Aaltosen museon Ympyrä-viiva-piste –näyttelystä poliisi takavarikoi 122 taulua. Tänään alkaneessa käsittelyssä rikosnimikkeinä ovat väärennös, tekijänoikeusrikos ja törkeä petos. Syytettyinä on kolme tekijää, joista kaksi toi maalauksia Venäjältä ja myi niitä eteenpäin. Kolmas syytetyistä omistaa osan tauluista, jotka olivat esillä näyttelyssä. Syyttäjä katsoo, että kolmikko tarkoituksellisesti toimitti väärennetyt taulut näyttelyyn, jotta teokset olisivat saaneet mainetta ja uskottavuutta aitoina taideteoksina.

Yle.fi/uutiset

28.3.2013

VISEK 2012 -APURAHANSAAJAT ON PÄÄTETTY

VISEK 2012 -apurahahaussa määräaikaan mennessä saapui 143 hakemusta. Apuraha myönnettiin 19 hakijalle. Vuonna 2012 jaettava summa oli 24 000 €.
LUE LISÄÄ


11.12.2012

KUVASTON OPPAAT SAATAVILLA NYT MYÖS SÄHKÖISESTI

Oppaat

_____________________________________

Visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusyhdistys Kuvasto ry


Käy tutustumassa Kuvaston oppaisiin taidenäyttelyistä ja jälleenmyyntikorvauksista! -> on vuonna 1987 perustettu kuvataiteilijoiden tekijänoikeusjärjestö.

Edustamme noin 2300 kotimaista kuvataiteilijaa ja kansainvälisten sisarjärjestöjen kanssa solmittujen sopimusten nojalla noin 50 000 ulkomaista taiteilijaa. Kuvaston taiteilija-asiakkaaksi voi liittyä tekijä joka on luonut itsenäisen ja omaperäsen kuvataiteen teoksen.

Kuvataiteen teosten käyttö

Kuvasto myöntää käyttölupia edustamiensa taiteilijoiden teosten käyttöön monipuolisesti eri medioissa. Kuvastosta saat käyttöluvan kuvataiteen teosten käyttöön niin painetuissa julkaisuissa, postikorteissa kuin myös esimerkiksi TV:ssätai verkkosivuilla. Lisätietoja teosten käytöstä

Täytä sähköinen käyttölupahakemus.

Jälleenmyyntikorvaus

Opetus- ja kulttuuriministeriö on päätöksellään nimittänyt Kuvaston kuvataiteen jälleenmyyntikorvauksen kerääväksi ja tilittäväksi järjestöksi. Lisätietoja jälleenmyyntikorvauksesta.

Täytä sähköinen jälleenmyynti-ilmoitus.

Sekä käyttölupa- että jälleenmyyntikorvausasioissa voit myös olla suoraan yhteydessä Kuvaston toimistoon: kuvasto@kuvasto.fi tai puh. 09-272 4022.

Korvausten tilitys taiteilijoille

Kuvasto tilittää keräämänsä korvaukset edelleen taiteilijoille tai heidän oikeudenhaltijoilleen. Korvaukset tilitetään pääsääntöisesti keräysvuotta seuraavan vuoden keväällä.

Korvausten tilityksiin liittyvissä asioissa yhteyttä voi ottaa kirjanpitäjä Tuula Airaksiseen Pretax Oy:ssä: tuula.airaksinen(at)pretax.net, p. 020-744 7846.