©-DAY tuo näkyviin luovan työn arvon ja sen tekijät

Uutta tekijänoikeuspäivää eli ©-DAYtä vietetään huhtikuussa ympäri Suomen. ©-DAY 25.4.2020 kokoaa yhteen kaikki tekijänoikeuksia kunnioittavat toimijat päivää edeltävän viikon ajaksi. Muun muassa lehdissä, radioissa, museoissa, televisiossa, taidenäyttelyissä ja kirjastoissa näkyvä vihreä väri kuvaa sitoutumista tekijöiden ja heidän oikeuksiensa kannalta vastuulliseen toimintatapaan nyt ja tulevaisuudessa. Vihreä tekee vastuullisesta sisällöstä kuluttajille helposti tunnistettavaa: saa mennä!

Mukana ovat paitsi tekijänoikeusjärjestöt, myös laajasti muita kumppaneita. Kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö Sanasto järjestää kirjastoissa kirjallisuuden tekijätapaamisia 15 paikkakunnalla ympäri Suomen. Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK vie koululaisia elokuvanäytäntöihin ja yhdistää laillisetpalvelut.fi -palvelunsa osaksi kampanjaa. Mukana tällä hetkellä ovat muun muassa Radiomedian kaupalliset radiokanavat, Suomen elokuvasäätiö sekä KULTA ry:n kautta erilaisia kulttuuriorganisaatioita ympäri Suomen. Kampanjasivulle www.cday.fi päivittyy jatkuvasti lisää tietoa ja tapahtumia.  

”Kampanja tarjoaa yhteistyökumppaneille helpon tavan liputtaa vastuullisen toimintatavan puolesta. Valmiit väribannerit ja aineistot on yksinkertaista ottaa käyttöön ja yhdistää muuhun toimintaan. Konsepti antaa myöten myös isompiin räätälöityihin toteutuksiin, kuten radiopuolen kampanjassa tehdään,” kertoo ©-DAYn lähettiläs, musiikintekijä Markus Nordenstreng.

Kumppanina pääset julistamaan asiakkaillesi ja henkilöstöllesi sitoutumista vastuulliseen toimintatapaan. ©-DAY tarkoittaa, että juuri sinun palveluusi, sisältöösi tai tilaasi on tekijöiden kannalta ok mennä. Se symboloi helposti sitä, että toiminta on kestävällä ja vastuullisella pohjalla. Mukaan voi ilmoittautua helmikuun puoleenväliin asti.

©-DAYn mahdollistaa Tekijänoikeusakatemia ry, johon kuuluvat Teosto, Kopiosto, Gramex, Kuvasto, Sanasto ja APFI opetus- ja kulttuuriministeriön tuella. Käytännön koordinaatiosta vastaavat Kreab ja Helsinki 14 yhdessä mukaan lähtevien julkisten ja yksityisten kumppanien kanssa.

Katso lisätietoa ©-DAY-kampanjan verkkosivuilta.

Tiedustelut:
tiedottaja Hanne Heinonen 045 608 2900 tai
Sari Siikasalmi 050 352 1073