Taiteilijatalo Ars Longan ensimmäiset asukkaat valittu

Kirjailijoiden, kuvataiteilijoiden, muotoilijoiden ja taideteollisuusalan taiteilijoiden talo Ars Longa valmistuu Helsingin Kalasatamaan ensi tammikuussa. Kiinteistöyhtiö Ars Longan hallitus on äskettäin vahvistanut asukasvalinnoista vastaavien työryhmien päätökset ja päättänyt 40 asukkaan valinnasta taiteilijataloon. Seuraavassa vaiheessa valintapäätös toimitetaan Helsingin kaupungin asuntopalveluiden vahvistettavaksi, ja ensimmäisille valintasijoille asetetut hakijat pääsevät alustavasti valitsemaan oman asuntonsa.

Jatkuva haku asunnoista 

Taiteilijatalon 56 asunnosta jäi edelleen haettavaksi 16 erikokoista kaksiota. Hallituksen päätöksen mukaan asuntoihin on jatkossa jatkuva haku, ja asukasvalinnoista päätetään sopivin jaksoin saapumisjärjestyksessä. Kannattaa siis jättää oma hakemus mahdollisimman pian!

Haku avattu myös 45-vuotiaille

Helsingin kaupungin asuntopalveluiden päätöksen mukaisesti Kalasatamaan rakentuvaan taloon voivat hakea nyt vähintään 45 vuotta täyttäneet tai vuoden 2020 aikana täyttävät taiteilijat.  Laajemman ikärakenteen myötä saadaan aikaan aktiivinen yhteisö ja toimiva naapuriapu.

Hakulomake ja -ohje
Nykyistä lomaketta voivat käyttää kaikenikäiset hakijat; lomakkeen tiedot muutetaan ikärajoituksen osalta lähiaikoina.

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Tuula Paalimäki
Kiinteistöyhtiö Ars Longa Oy
040 411 9913

www.arslongatalo.fi