Kuvaston kollektiiviset hartiat tuovat vakuutuksen kaltaista turvaa kuvataiteilijoille

Kuva: Sanna Peurakoski

Kuvastossa on tänä keväänä päivitetty strategiaa. Työhön oli helppo ryhtyä positiivisella mielellä, kun monet nykyisen strategian tavoitteet, erityisesti tavoite tekijänoikeuskorvausten kasvusta, on jo saavutettu. Strategiatyössä parasta on tulevaisuuteen kurkottaminen: saa vapaasti visioida, unelmoida ja pohtia erilaisia skenaarioita yhdessä muiden kanssa.

Mieleeni jäivät erityisesti pohdinnat Kuvaston olemassaolon tarkoituksesta. Joillekin organisaatioille olemassaolon tarkoitus voi olla niin yksinkertainen ja itsestään selvä, että siitä voi olla vaikea muotoilla strategiaan mitään erityisen nasevaa tai mieleenpainuvaa. Kuvastolle pulma on hieman erityyppinen. Tekijänoikeusjärjestölle toiminnan tarkoitus on moniulotteinen kysymys, jota on vaikea tiivistää muutamaan ranskalaiseen viivaan siten, että toiminnan olennainen luonne avautuu myös ulkopuolisille eikä väärinymmärryksille jää liiaksi tilaa. Erityisesti yleisö ja taiteilija-asiakkaat ovat usein myös aidosti kiinnostuneita siitä, miksi Kuvasto on olemassa. Mitä Kuvasto tarkalleen ottaen tekee ja minkä tähden?

Yksi tärkeimmistä tekijänoikeusjärjestön toimintaa selittävistä aspekteista on kollektiivisuus. Kuvasto on olemassa mm. siksi, että tietynlaiset asiat on sekä taiteilijan että taideteosten käyttäjien näkökulmasta järkevää hoitaa yhteishallinnoinnin kautta, siis kollektiivisesti. Käyttöluvissa säästyy aikaa ja energiaa, kun jokaista transaktion vastapuolta ei tarvitse henkilökohtaisesti tavoittaa. Rinnastusta voi hakea vähittäiskaupasta. Kuinka paljon resursseja menisi hukkaan, jos jokainen teoksen käyttäjä joutuisi hakemaan kaiken tarvitsemansa suoraan tuottajilta: jauhot myllystä, leivinpaperin paperitehtaalta, voin meijeristä ja appelsiinit Välimeren puutarhoilta. Aamucroissant marmeladilla voisi useimmiten jäädä pelkäksi haaveeksi, monesta kompleksisemmasta tarpeesta puhumattakaan. Eikä maanviljelijäkään oikein ehtisi pellolle töihin, jos koko sato pitäisi myydä kilon pussi kerrallaan. Kyse on siis myös transaktioiden standardoinnista. Ei ole järkevää, että taideteoksen käyttölupaa varten sopimusehtojen laatiminen aloitetaan tyhjältä pöydältä. Transaktion kustannukset ylittäisivät hyödyt moninkertaisesti.

Teosten käyttäminen tai korvausten periminen voi olla myös mahdotonta ilman yhteishallinnointia. Rinnastusta voi hakea myös vakuutustoiminnasta. Vakuuttaminen on jo määritelmällisesti kollektiivista: ei voi olla olemassa vakuutustoimintaa ilman riskin jakamista kollektiivisesti vakuutuksenottajien kesken ja tällaisen riskin hallinnointiin tarvitaan aina tietynlainen organisaatio. Esimerkiksi jälleenmyyntikorvausten periminen, yksityisen kopioinnin hyvittäminen tai orpoteosten tekijänoikeudellinen käyttö käytännössä edellyttävät sitä, että on olemassa tekijänoikeuksia kollektiivisesti hallinnoiva yhteisö kantamassa vastuun oikeuksista keskitetysti. Käyttäjäasiakkaalle tekijänoikeusjärjestön myöntämä käyttölupa on samalla vakuutus siitä, että teoksen käytöstä ei seuraa vaatimuksia kolmansien osapuolten taholta. Taiteilija-asiakkailleen järjestö tarjoaa vakuutusta muistuttavaa turvaa valvoessaan tekijänoikeuksia erilaisten loukkausten ja sopimusrikkomusten varalta.

Kollektiivisella hallinnoinnilla hyötyä taiteilijoille ja taiteen käyttäjille

Edunvalvonta on erityisesti taiteilija-asiakkaille tärkeä kollektiivisuuden aspekti. Taiteen tekijä ja käyttäjä eivät useinkaan ole neuvottelukumppaneina tasaveroiset. Yksittäinen taiteilija on riippuvaisempi yksittäisestä taiteen käyttäjästä (museo, mediayhtiö tms) kuin yksittäinen käyttäjä yksittäisestä taiteilijasta. Tämä johtuu jo siitä matemaattisesta tosiasiasta, että museoita ja mediayhtiöitä on olemassa paljon vähemmän kuin taiteilijoita. Myös neuvotteluresurssit ovat osapuolilla lähes poikkeuksetta erisuuruiset. Epäsuhta tullee yhä kasvamaan tulevaisuudessa, kun käyttäjätahot konsolidoituvat kansainvälisesti. Googlen kaltaisen jättiläisen ei välttämättä tarvitse edes huomioida yksittäisen taiteilijan oikeuksia, puhumattakaan siitä, että heidän tarvitsisi vaivautua istumaan yhteiseen neuvottelupöytään.

Edunvalvonnan osalta rinnastusta voisi hakea ammattiyhdistysliikkeestä. Kollektiivinen neuvottelu takaa palkansaajille useimmiten paremman lopputuloksen verrattuna tilanteeseen, jossa jokainen työntekijä neuvottelisi työehtonsa yksin. Vakuutustoimintaa ja vähittäiskauppaa muistuttavien aspektien ohella tekijänoikeusjärjestön toiminnassa on siis myös ay-liikkeen piirteitä. Joskus kuulee esitettävän väitteen, jonka mukaan tekijänoikeusjärjestöt vaalisivat lähinnä hyvin toimeentulevien taiteilijoiden etua. Väite on harvinaisen epätosi. Kollektiivinen hallinnointi parantaa nimenomaan vähemmän tunnettujen taiteilijoiden hinnoitteluvoimaa. Juuri heidän, jotka yksin neuvotellessaan olisivat kaikkein heikoimmassa asemassa. Tunnetut taiteilijat toki saavat usein enemmän korvauksia kuin tuntemattomat taiteilijat, mutta tämä ei ole tekijänoikeusjärjestöjen, vaan teosten käytön aikaansaama tilanne.

Usein ihmiset kiinnostuvat juuri sellaisen taiteilijan tuotannosta, josta muutkin ovat kiinnostuneita. Mitä populaarimmasta taidemuodosta on kyse, sitä voimakkaampi lienee tämä ilmiö. Kun tekijänoikeuskorvaus on jo määritelmällisesti korvausta teoksen käytöstä, on väistämätöntä, että korvausten suuruus määräytyy teosten käytön laajuudesta. Näin sen kuuluu ollakin. Tekijänoikeuskorvauksessa on nimenomaan kyse siitä, että suosio muuttuu rahaksi. Olennaista on ymmärtää, että ilman tekijänoikeusmekanismia suosio ei muuttuisi rahaksi välttämättä ollenkaan, ja ilman tekijänoikeusjärjestöjä korvausten jakautuminen taiteilijoiden kesken olisi vieläkin epätasaisempaa.

Kuvaston strategian kannalta toiminnan kollektiivisuus tarkoittaa luonnollisesti sitä, että meidän kannattaa keskittyä sellaisiin tilanteisiin ja toimintamuotoihin, joissa tekijänoikeuksien kollektiivisella hallinnoinnilla saavutetaan eniten hyötyä. Koska olemme tekijöiden oma järjestö, etusijalla on taiteilijoiden hyöty. Tässä voi tulla vastaan tilanteita, joissa taiteilijoiden taloudellisesta tai moraalisesta edusta huolehtiminen edellyttää väistämättä jonkinasteista konfrontaatiota käyttäjäosapuolen kanssa. Tulevaisuuden osalta olen jopa hieman huolissani siitä, kuinka kollektiivisetkaan hartiat tulevat riittämään monikansallisten yritysjättien intressien ja yleisten IPR-strategioiden luoman paineen alla. Tässä asiassa ei saa tuudittautua eilisen maailman lainalaisuuksiin, vaan kaikkien taiteilijajärjestöjen on syytä pohtia sitä, kuinka neuvotteluvoima turvataan jatkossakin. Onneksi EU:n tasoinen tekijänoikeussäätely on ainakin toistaiseksi ollut voittopuolisesti taiteilijoiden asemaa ymmärtävää.

Samalla Kuvaston täytyy tietysti koko ajan pitää mielessä se, että tekijänoikeustuloa ei taiteilijoille kerry, jos käyttäjien kiinnostus taiteeseen ei realisoidu teosten käytöksi ja käyttöluviksi. Tekijänoikeusjärjestön olennaisena tehtävänä on siis luoda sellaisia tuotteita ja palveluita, jotka tuovat kollektiivisen hallinnoinnin edut myös taiteen käyttäjien ulottuville. Tekijän intressi on loppujen lopuksi varsin usein yhteneväinen käyttäjän intressin kanssa. Palkitsevinta tekijänoikeusjärjestön toiminnassa mukana oleminen onkin juuri silloin, kun löydämme tapoja luoda uusia win-win-tilanteita kaikkia osapuolia hyödyttämään.

Jaakko Rustanius
Kuvaston hallituksen puheenjohtaja