Miltä näyttää Kuvaston tulevaisuus Jaakko Rustanius?

Kuva: Sanna Peurakoski

Taidemaalari Jaakko Rustanius on puheenjohtajana luotsannut Kuvaston hallitusta jo pian kymmenen vuotta. Vuosi sitten hänet valittiin neljännelle puheenjohtajakaudelleen.

Aatteen palosta alkunsa saanut Kuvasto on ajan saatossa muuttunut entistä ammattimaisemmin toimivaksi organisaatioksi. Laajassa haastattelussaan Rustanius avaa tekijänoikeusjärjestön ydintehtäviä ja tekijänoikeuden merkitystä taiteilijoille. Samalla hän katsoo syksyllä 30 vuotta täyttäneen järjestön tulevaisuuteen, miltä se näyttää puheenjohtajan näkökulmasta.

Miten tulit aikoinaan valituksi Kuvaston puheenjohtajaksi?

Olin hallituksessa ensin tavallisena jäsenenä parisen vuotta. Kun edellinen puheenjohtaja, kuvanveistäjä Erkki Kannosto ilmoitti, ettei jatka enää tehtävässä, muistaakseni Suomen Taiteilijaseura ehdotti minua puheenjohtajaksi. Olin tuossa vaiheessa ollut aktiivinen MUU ry:n hallituksessa ja myös perustamassa Galleria Huutoa.

Nyt menossa on neljäs puheenjohtajakautesi. Mikä on näiden vuosien aikana pitänyt kiinnostustasi tekijänoikeuksiin yllä?

Olen aina ollut kiinnostunut historiasta, juridiikasta, yhteiskunnasta, taloudesta, siitä kuinka organisaatiot ja ideat muuttavat maailmaa. Harrastuneisuus tällaisiin asioihin, voisiko sanoa ilmiöiden tarkastelu loogis-kausaalisesta näkökulmasta, on ollut eräänlainen vastapaino tai kontrasti taiteelliselle minälle ja sellaiselle heuristiselle tunneajattelulle, joka taiteen tekemisessä on tärkeää. Tekijänoikeudessa yhteiskunnallisuus ja monimutkainen juridiikka yhdistyvät taiteen, estetiikan ja filosofian alojen kysymyksiin. Sanotaan nyt vaikkapa kysymys oikeasta ja väärästä on koko ajan läsnä varsinkin valvontatyössä. Ilman estetiikan tajua ja taidehistorian tuntemusta ei voi ratkaista esim. kysymystä teoskynnyksen ylittymisestä. Tekijänoikeus perustuu ajatukseen, että ihmisellä on oikeus oman työnsä arvoon. Taiteen arvo, luovuus ja henkinen omaisuus ovat kaikki filosofisesti kiinnostavia käsitteitä. Kun nämä jäsentyvät yhteiskuntaan juridiikan kautta, se on minulle sellainen jackpot, joka kiinnostaa kaikista eri näkökulmista.

Koen tärkeäksi sen, että taiteilijoilla on mahdollisuus myös markkinaehtoiseen tulonmuodostukseen. Tämä on asia, jonka eteen koen mielekkääksi tehdä työtä, erityisesti kun Suomessa taiteen kaikki markkinat ovat vielä niin kehittymättömät. Kaikki eivät aina tule ajatelleeksi, että tekijänoikeuskorvaukset tulevat vapailta markkinoilta ja ovat suoraan linkittyneet teosten käyttöön. Tekijänoikeusjärjestön keskeinen tehtävä onkin tekijänoikeusmarkkinan mahdollistaminen, ostajan ja myyjän palveleminen. Käytännön tasolla toiminnan ytimen muodostavat tuotekehittely – uusien lisenssien ja käyttölupamallien luominen – oikeuksista sopiminen, käytön valvonta ja korvausten jakaminen mahdollisimman tehokkaasti pienellä hallintokululla. Tämän ytimen ympärille sitten rakentuu monenlaista aatteellista, kollektiivista ja myös yleishyödyllistä toimintaa, kuten koulutus ja neuvonta.

Perusluonteeltani olen ehkä sen verran mietiskelevä, että en erityisesti kaipaa  parrasvaloihin ja puheenjohtajuuteni onkin varmaan painottunut taustavaikuttamiseen, strategisiin ja organisatorisiin kysymyksiin. Hallituksen työskentelyn johtaminen on loppujen lopuksi puheenjohtajan tärkein tehtävä. Ajattelen, että hallituksessa ilmapiirin pitää olla avoin ja keskusteleva sillä tavoin, että kaikki mahdolliset näkökannat tulevat esiin ja käydään perusteellisesti läpi. Näin on helpompi löytää myös vaikeammista asioista päätös, johon kaikki voivat sitoutua. Tärkeää on myös kyetä tarvittaessa päästämään irti jo tehdyistä päätöksistä. Joskus voi olla tarpeen puheenjohtajan tai hallituksen tarkistaa kantaansa uusien seikkojen tai muuttuneiden tilanteiden äärellä.

Minkä olet kokenut puheenjohtajakausiesi aikana vaikeaksi?

Talouteen liittyvät kysymykset ovat ainakin mietityttäneet paljon –  miten yhdistyksen talous saadaan pidettyä kestävällä uralla niin, että toiminta voi kehittyä, vastata koko ajan muuttuviin tarpeisiin ja ennen kaikkea palvella taiteilijoita. Tähän kaikkeen olennaisesti liittyy oikeuksien, tilitysten ja muun toiminnan konkreettinen organisointi. Kuvataide on Suomessa hämmästyttävän heikossa asemassa paitsi verrattuna moneen muuhun taidelajiin, myös verrattuna kuvataiteeseen muissa Pohjoismaissa. Markkinat ovat tavattoman ohuet osittain myös siksi, että lainsäädännössä on kuvataiteen kohdalla reikiä.

Entä mikä on ollut vastaavasti mielestäsi palkitsevaa?

Tähän täytyy todeta, että nimenomaan ns. “vaikeiden” asioiden äärellä tulee myös niitä onnistumisen tuntemuksia. Eli voisin kai luetella myös noita edellä mainitsemiani asioita. Koen, että Kuvasto on saavuttanut esimerkiksi sopimuslisenssijärjestönä sellaisen aseman, jota kenelläkään ei tulisi mieleen kyseenalaistaa. En ainakaan itse enää pohdi, otetaanko meidät tosissaan, kuunteleeko kukaan meitä tai onko toiminta taloudellisesti vakaalla pohjalla. Kaikki tämä tuntuu hyvältä saavutukselta, josta on tietysti kiittäminen koko tiimiä, kaikkia entisiä ja nykyisiä työntekijöitä ja hallituksen jäseniä. Askel askeleelta kehitys on ollut aatteen palolla toimivasta yhdistyksestä kohti ammattimaista organisaatiota ja vakiintunutta toimintaa. Talouspuolella suunta on kohti parempaa: hallintokuluprosenttia on saatu alas ja korvauksia ylös.

Minkälaisia muutoksia näet puheenjohtaja-aikanasi tapahtuneen, asenteissa tai muutoin?

Jotenkin tuntuu, että suhtautuminen tekijänoikeuksiin on heilahdellut aika lailla milloin mihinkin suuntaan. Silloin kun aloitin, ilmapiiri erityisesti kuvataiteen kentällä oli ehkä sellainen, että tekijänoikeuksia ei osattu pitää kovin tärkeinä. Sitten piraatit tulivat muotiin ja kaikenlaista alkoi nousta otsikoihin. Onneksi piratismi ei ole iskenyt kuvataiteeseen samalla voimalla kuin moniin muihin taiteen aloihin ja julkisessa keskustelussa me kuvataiteen tekijänoikeuksien puolustajat olemme säästyneet pahimmalta vihanlietsonnalta, vääristelyltä ja panettelulta.

Sitä kyllä jossain vaiheessa kovasti ihmettelin, kun jotkut taiteilijat alkoivat puhua aktiivisesti tekijänoikeuksia vastaan. Ymmärrän, että käyttäjällä, kuluttajalla tai globaalilla yrityksellä saattaa olla lyhyen aikavälin insentiivi kaivaa maata tekijänoikeuksien alta, sillä saattaahan se ehkä tuntua kivalta saada toisten työ ilmaiseksi käyttöön, mutta sitä en ole koskaan ymmärtänyt, että taiteilijat lähtevät piraattien kelkkaan. Vähän niin kuin ampuisi itseään – tai ainakin kollegoitaan – jalkaan.

Ihan viime aikoina taas yleinen ilmapiiri on alkanut kääntyä toiseen suuntaan. On alettu ymmärtää tekijänoikeuksien merkitystä jälkiteolliselle kansantaloudelle. Oikeuksien moraaliseen puoleen, voisiko sanoa ihmisoikeusaspektiin liittyvä ymmärrys on kuitenkin edelleenkin kovasti rajallista.

Jos tulevaisuuteen päin katsotaan, niin toivon, että saisimme mukaan laajenevaa visuaalisen kulttuurin kenttää. Nythän Sarjakuvantekijät liittyivät Kuvaston jäseneksi, mikä oli upea juttu. Kehityksen ei kuitenkaan tarvitsisi pysähtyä tähän. Kuvasto voisi olla laajasti koko kuva-alaa tekijänoikeusasioissa edustava taho, jonka sateenvarjon alle menisi monenlainen ja monimuotoinen toiminta. Yhdessä olemme vahvempia. Oikeastaan pitäisi sanoa, että vain yhdessä voimme pärjätä. Täytyy muistaa, että lähes poikkeuksetta kuvataiteilijan vastapuoli erityisesti tekijänoikeuskiistoissa on taiteilijaa paremmin resurssoitu niin tiedollisesti kuin taloudellisestikin. Joissakin tapauksissa Kuvastokin saattaa olla tilanteessa, josta tulee mieleen lähinnä Daavid vs. Goljat. Käyttäjäpuolen yritykset kasvavat, konsolidoituvat ja kansainvälistyvät jatkuvasti. Tähän kehitykseen toki tekijänoikeusjärjestötkin pyrkivät vastaamaan ja siksi me olemme mukana niin TTVK:ssa kuin Tekijänoikeusakatemiassakin.

Ajatuksessa visuaalisen alan yhteistoiminnasta on siinäkin filosofiset aspektinsa. Aiemmin yleinen jaottelu populaariin ja korkeakulttuuriin on menettänyt merkitystään. Vanhassa maailmassa rajanveto oli tarkkaa, tämä on hyvää ja tuo on huonoa taidetta, mutta nykyään kaikki ymmärtävät diversiteetin merkityksen. Taide ei ole enää mikään pyhä toteemi, vaan enemmänkin se ymmärretään erityisenä visuaalisena kommunikaationa elämästä ja maailmasta kaiken muun kommunikaation joukossa. Tietenkin arvolauselmia taiteesta voi ja tulee edelleenkin esittää, mutta ainakin kaikki ammattilaiset ymmärtävät, että useimmiten arvolauselmiin liittyy paljon henkilökohtaista ja näkökulmasidonnaisuutta.

Digitaalisuus vaikuttaa kaikkeen. Maailma muuttuu ja siihen muutokseen on pakko varautua. Kuvaston tehtävänä on osaltaan olla mukana ratkaisemassa sitä, kuinka oikeudet toteutuvat myös uudessa ajassa ja uudessa taloudessa. Toisin kuin piraatit väittävät, tekijänoikeudet ovat yhä relevantteja, niiden moraalinen, taloudellinen ja juridinen perusta on muuttumaton, mutta ainakin joiltain osin ne konkretisoituvat eri tavoin tulevaisuudessa.

Kuvasto täytti syyskuussa 30 vuotta. Näetkö edellä mainitsemiesi asioiden koskettavan Kuvastoa myös tulevina vuosina?

Kyllä varmasti. Kuvataide on ollut suojatummassa asemassa, mutta kyllähän digitaalisuus tulee päin ihan joka rintamalla. Kuvaston asema tässä on mielenkiintoinen, koska edustamme korostetusti pientä tekijää. Tekijänoikeusjuridiikka on mekanismi, jolla voi tehdä ja mahdollistaa kaikenlaisia asioita. Kuinka voidaan varmistaa, että digitaalinen maailma on oikeudenmukainen myös yksittäiselle taiteilijalle? Kyllähän se on kysymys, jossa on haasteellisetkin aspektinsa.

Miksi taiteilijoiden tulisi olla kiinnostuneita tekijänoikeuksista?

Kysymys on niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin taiteilijoiden omasta edusta, työskentelyedellytyksistä ja toimeentulosta. Mistä tahansa valtiovarainministeriön katsauksesta voi lukea, että immateriaalioikeuksien merkitys kasvaa jatkuvasti. Jos et pysy jollain tapaa kärryillä asiasta, joku muu poimii työsi hedelmät.

Aivan, tällä hetkellä tekijänoikeuksiin perustuvien luovien alojen osuus on Suomen bruttokansantuotteesta yli 7 %, ja ne työllistävät 7 % työvoimasta.

Onko mennyt jo metsäteollisuuden ohi? Jos ajattelee millaista roolia metsäpatruunat sata vuotta sitten Suomessa näyttelivät… Ihan riippumatta siitä, minkälainen suhde taiteilijalla on johonkin “luovan talouden” -käsitteeseen, tai suhtautuuko hän talouskasvuun tai talouspuheen kyllästämään yhteiskunnalliseen keskusteluun enemmän tai vähemmän kriittisesti, väistämätön tosiasia kuitenkin on, että immateriaalioikeuksien merkitys kasvaa ihan jo teknologisen kehityksen myötä. Taiteilijana on silloin oman etusi mukaista, että olet mukana ja varmistat, että etujasi ja moraalisia oikeuksiasi valvotaan. Kaikkia sloganeita, joita talouspolitiikan vaikuttajat julistavat, ei tarvitse sellaisenaan niellä, mutta taiteilijana sinun kannattaa joka tapauksessa olla hereillä ja tietenkin mielellään myös Kuvaston asiakas. Mitä valveutuneempi olet itse tekijänoikeuksista, sitä helpompi on halutessasi olla erimielinen talouspuhunnan kanssa. Jos et välitä tekijänoikeuksistasi, olet täysin muiden armoilla.

Olisitko itse kaivannut nuorena kuvataideopiskelijana ohjeistusta tai neuvoa, jonka voisit välittää nykyisille opiskelijoille?

Mielestäni Kuvasto on aina hoitanut koulutustehtäväänsä resursseihinsa nähden kiitettävästi. Omalta opiskeluajaltani muistan hyvin vielä Maria Rehbinderin luennot. Hänen ymmärryksensä tekijänoikeuksista on todella syvällistä ja asiat jäivät jo silloin mietityttämään.

Nyt eletään some-klikkausten aikaa; luetaan jotain raflaavaa, josta hetkellisesti innostutaan tai kauhistutaan. Ehkä kuitenkin nuorelle taiteilijalle sanoisin, että funtsikaa hetki ennen kuin muodostatte mielipiteenne. Moni asia vaikuttaa siihen, minkä takia tekijänoikeudet ovat sellaisia kuin ne ovat. Ottakaa selvää.

Mitä Kuvaston puheenjohtaja tekee muulloin, jääkö sinulle edunvalvonnan lisäksi aikaa muulle?

Tottakai, ei pj:n homma kuitenkaan ole kokopäiväinen työ, vaan luottamustoimi. Teen mm. tohtoriopintoja Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa.