Uusi vuosituhat haastoi tekijänoikeudet – Haastattelussa Rita Jokiranta

Kuva: Kirsi Pettersson

Kuva- ja videotaiteilija Rita Jokiranta oli Kuvaston hallituksessa vuosina 1999–2008, jolloin teknologia otti valtavia harppauksia ja valloitti ihmisten arjen. Uusien keksintöjen myötä tekijänoikeudet joutuivat pysyttelemään yhä ripeämmän kehityksen perässä. Jokiranta kuvailee 2000-luvun haasteita, joista kaikkiin ei ole löydetty vastausta vieläkään.

Kuinka kauan olit Kuvaston hallituksessa? Miten päädyit toimintaan mukaan?

Olin Kuvaston hallituksessa yhdeksän vuotta 1990-luvun lopulta alkaen. Hallituksessa oli sinä aikana monia hyviä ihmisiä, esimerkiksi Elena Näsänen, Marjukka Korhonen ja Kari Jylhä. Kari oli legendaarinen taiteilijoiden oikeuksien puolustaja, joka oli pitkään ollut mukana taiteilijajärjestöissä. Puheenjohtajana oli kuvanveistäjä Erkki Kannosto.

Tulin hallitukseen valokuvataiteilijoiden edustajana, ja luullakseni olin ensimmäinen valokuvataiteilija hallituksessa. Valokuvataiteilijoiden liitto tuli Suomen Taiteilijaseuraankin vasta 1994. Minut pyydettiin mukaan sen takia, että olin jo aikaisemmin perehtynyt tekijänoikeuskysymyksiin. Olin muun muassa kirjoittanut tekijänoikeuksista Valokuva-lehdessä. Minulla oli myös omakohtaisia kokemuksia tekijänoikeuksien loukkaamisesta. Lopetin kolmen hallituskauden jälkeen, koska minusta oli tärkeää, että joku toinenkin valokuvataiteilija perehtyy tekijänoikeuskysymyksiin ja vie niitä eteenpäin.

Millaista kohdallesi osunut luvaton käyttö oli? 1990-luvulla kuvia käytettiin runsaasti luvatta, esimerkiksi mainoksissa ja postikorteissa, ilman että tekijöiltä kysyttiin mitään.

Kuviani käytettiin luvatta Ruotsissa 1990-luvun alussa eräässä mainoskampanjassa, jonka teki tunnettu mainostoimisto. Se julkaistiin koko sivun ilmoituksina iltapäivälehdissä. Se oli niin selvä rikkomus, että siinä ei paljon neuvoteltu, vaan lähetin heille laskun Journalistiliiton lakimiehen neuvosta. Se maksettiin ilman keskusteluja.

Tulit hallitukseen vuonna 1999. Miten kuvailisit visuaalisen alan tekijänoikeuksien yleistä tilaa tuohon aikaan? Millainen ilmapiiri tekijänoikeuksien suhteen oli 2000-luvun alussa?

Minusta tuntuu, että se saattoi hyvin olla tietoisempaa kuin tällä hetkellä, kun internet sotkee niin paljon tekijänoikeuskuvioita yleisessä tietoisuudessa. Kuvat liikkuvat nyt toisella tavalla kuin siihen aikaan ja niihin suhtaudutaan toisella tavalla, huolettomammin. Silloin oli myös paljon vääntämistä tekijänoikeuslain kanssa, että luulen, että ainakin osa taiteilijoista oli tietoisempia näistä asioista.

Minkälaisia asioita hallituksen piirissä tai Kuvastossa käsiteltiin 2000-luvun taitteessa? Mitkä olivat suuria kysymyksiä?

Suuria kysymyksiä olivat väännöt tekijänoikeuslain uudistuksessa. Lakia oli uudistettu jo pariin otteeseen 1990-luvulla, mutta siihen tehtiin uusia muutoksia, jotka hyväksyttiin eduskunnassa 2005. Lain valmistelu oli pitkä prosessi, josta puhuttiin paljon hallituksessa. Oli monia teknisen kehityksen ja digitaalisuuden tuomia haasteita, jotka piti sovittaa tekijänoikeuslakiin niin, että se kattaisi suunnilleen kaiken, myös tulevaisuuden. Kuvasto lobbasi aktiivisesti kattavien tekijänoikeuksien puolesta ja teki yhteistyötä Teoston ja Kopioston kanssa. Uudistuksia vastustivat esimerkiksi isot lehtitalot.

Lisäksi tehtiin erilaisia käyttökorvaushinnastoja, ja pyrittiin pitämään hintataso sellaisena, ettei se estäisi museoita ja muita kuvankäyttäjiä käyttämään kuvia tai valitsemasta Kuvastoon kuuluvia taiteilijoita näyttelyihin. Tavoitteena oli myös Kuvaston talouden vakauttaminen ja oikeudenhaltijoille maksetun osuuden nostaminen. Koko sen ajan, kun olin hallituksessa, hallintokulujen osuutta pystyttiin pienentämään. Se oli myös osa työtä, jolla pyrittiin nostamaan tekijänoikeuksien imagoa. Tähän liittyy myös se, että vuonna 2002 perustettiin Erik Enroth -palkinto.

Oli myös väärennösjuttuja, joissa toiminnanjohtaja Maria Rehbinder toimi asiantuntijana.

Sosiaalinen huoli taiteilijoiden asemasta yhteiskunnassa oli 90-luvulla vielä voimissaan. Vaikuttaa siltä, että 2000-luvulla teknologinen näkökulma tekijänoikeuksiin tuli keskeiseksi. Uusi teknologia vaikuttaa asettuneen sosiaalisen huolen rinnalle toiseksi suureksi tekijänoikeuksien ”teemaksi”.

Tekijänoikeuskeskustelussa oli esillä kaksi asiaa, joilla voitiin vaikuttaa taiteilijoiden toimeentuloon: tekijänoikeuskorvaukset ja jälleenmyyntikorvaukset. Jälleenmyyntidirektiivi oli suuri asia ja Kuvastolle sillä oli myös taloudellista merkitystä. Sivumennen sanottuna: Valokuvataiteilijoihin jälleenmyyntikorvaukset eivät ole koskaan paljoa vaikuttaneet, koska valokuvataidetta ei juurikaan myydä huutokaupoissa. Lisäksi valokuvien hintataso on suhteellisen matala, ja isoihin summiin Suomessa päästään vain joissakin poikkeustapauksissa. Suurista maalauksista maksetaan satojatuhansia mutta ei valokuvista. Näyttelykorvaus oli tietenkin asia, josta puhuttiin ja joka haluttiin saada yleistymään.

Teknologiaan liittyen myös hyvitysmaksut olivat ajankohtaisia, kun uutta tekniikkaa tuli markkinoille. Korvaus liittyi yksityiseen tallentamiseen: laitteiden hintaan sisältynyt hyvitysmaksu laajeni digitaalisiin laitteisiin, joilla voitiin tallentaa kuvia, musiikkia tai elokuvia. Tällaisia olivat esimerkiksi tietokoneet, ulkoiset kovalevyt, dvd-soittimet. Aikaisemmin oli puhuttu lähinnä kopiokoneilla ja nauhureilla tehdystä kopioinnista. Nykyään hyvitysmaksut rahoitetaan valtion budjetista ja niitä maksetaan esimerkiksi Kuvaston yhteydessä toimivalle VISEKille.

Internet teki läpimurtonsa silloin, kun sinä olit Kuvaston hallituksessa. Muistatko, miten nettiin suhtauduttiin yleisesti? Maria Rehbinder oli jo neuvotellut jonkinlaisen internetkäyttöä koskevan sopimuksen jo 1995. Teknologian kehitys toi kuitenkin koko ajan uusia haasteita tekijänoikeuksille.

Siitä oli paljon keskustelua hallituksessa. Se oli myös kysymys, jonka suhteen oli vaikea ennakoida, koska ei tiedetty, mihin huikean nopeasti edennyt digitaalinen kehitys johtaisi ja minkälaista tekniikkaa tai käyttömuotoja olisi tulossa ehkä jo parin vuoden päästä. Ja kuitenkin se piti saada sisällytetyksi lakipykäliin siten, että se tulisi kattamaan myöhemmänkin teknisen kehityksen.

Entä millaista Kuvaston kansainvälinen yhteistyö 2000-luvun puolella oli?

Yhteistyö oli hyvin aktiivista, erityisesti Pohjoismaiden välillä. Oli monia kysymyksiä, joita yritettiin saada samalle tasolle kaikissa Pohjoismaissa, jotta pohjoismaiset järjestelmät eivät olisi eronneet toisistaan lainsäädännön osalta. Ja yhdessä vaikutettiin myös EU-tasolla. Yhteistyö oli hyvin yksimielistä, enkä muista koskaan olleen riitoja. Marian kautta saimme paljon asiaan liittyvää materiaalia. Kävin hänen kanssaan eurooppalaisten tekijänoikeusjärjestöjen EVAn (European Visual Artists) kokouksessakin Lontoossa, ja siellä olivat kaikki Pohjoismaat mukana. Maria teki hyvin tarmokkaasti töitä ja tunsi paljon vaikuttajia.

Palaan edellä mainitsemaasi aiheeseen: olet sitä mieltä, että tekijänoikeustietoisuus on jollakin tavalla muuttunut 2000-luvun mittaan ja sen jälkeen, kun lähdit hallituksesta 2008. Tämä koskettaa taiteilijoiden lisäksi myös arkista kuvien käyttöä, jonka volyymia on vaikea edes hahmottaa. Uhkaako kysymys tekijänoikeuksista vaipua jossain määrin taka-alalle?

Internet koetaan usein kaikkien yhteiseksi omaisuudeksi. Nykyään pidetään normaalina, että ihmiset poimivat netistä kuvia ja käyttävät niitä. Tai yrittävät käyttää niitä, usein tietämättä mitään tekijänoikeuksista. Käyttöä on mahdotonta kontrolloida, koska kuvatulva on niin valtava. On yritetty kehittää erilaisia systeemejä, muun muassa digitaalista valvontaa ja vesileimoja, mutta mikään niistä ei näytä onnistuneen. Käyttö jää yhden kuvan osalta kuitenkin aika pieneksi. Suuret rahat liikkuvat yhä siellä, missä taidetta myydään huutokaupoissa. Taiteilijoidenkin asenteissa on tapahtunut muutoksia, ja osalle heistä tekijänoikeudet eivät ole lainkaan tärkeitä tai he haluavat jakaa taidettaan somen ja netin kautta mahdollisimman laajalle.

Museot siirtävät myös kokoelmiensa kuvia nettiin aika kattavastikin. Suomessa Kansallisgalleria maksaa ihan normaalisti korvaukset niistä teoksista, jotka ovat näkyvissä heidän sivuillaan. Ja rahat tilitetään Kuvaston kautta.

Valokuvataiteen kohdalla on erityistä, että teos itsessään on jo valokuva. Sen myötä tulee erilainen suhde siihen, miten kuvan käyttöä tulkitaan. Kuva teoksesta on sama kuin teos. Se ei ole kuva teoksesta samalla tavalla kuin maalauksesta tai veistoksesta otettu valokuva. Ja luulen, että tämä ongelma on Kuvastossa vielä osittain selkeyttämättä. Minusta myös taiteen mainoskäytön haasteisiin pitäisi osata vastata paremmin.

Teksti: Lauri Holma

Taiteilijaseurojen aloitteesta vuonna 1987 perustettu Visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusyhdistys Kuvasto täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Erikoishaastattelusarjassa Kuvaston toiminnassa mukana olleet henkilöt muistelevat yhdistyksen alkuaikaa ja sen aikaisia tekijänoikeuskeskusteluja.

Lue sarjan aikaisemmat jutut:

Kuilun reunalta kuvataiteen rakkikoiraksi – Haastattelussa Zoltán Popovits
Kuvasto lujitti asemansa 90-luvulla – Haastattelussa Maria Rehbinder
Kuvasto oli toiveikkaan 80-luvun hedelmä – Haastattelussa Matti Peltokangas