Hanne Juga: ”Mielenkiintoista itsellekin, kuinka maalaus syntyy aina uudelleen”

Kuva: Hanne Juga

Taidemaalari Hanne Jugan (s. 1961) työhuoneessa on esillä useampia työn alla olevia teoksia, sillä yksityisnäyttely Maalauksia Helsingin Taiteilijaseuran ylläpitämässä Galleria Katariinassa avautuu maaliskuun lopussa. Haastattelun ajankohtana näyttelyyn on aikaa puolitoista kuukautta. Kiireen lomassa taiteilija kuitenkin ennättää kertoa työstään sekä Keväilta-teoksesta, jonka Kuvasto hankki toimitilaansa syksyllä 2015.

Työhuoneesi sijaitsee Pasilassa Vanhat Veturitallit -kompleksissa. Miten löysit työhuoneesi?

Mulla oli Suomenlinnassa tila, jossa lopetin vuonna 2005, ja silloin olen tullut lopullisesti näihin tiloihin. Olen kiertänyt tässä kompleksissa tarpeen mukaan. Nyt työhuoneeni on ollut samassa tilassa viitisen vuotta. Alun perin aukaisin suun joskus 90-luvulla oikeassa kohdassa oikeaan aikaan, kun yläkerran pienempi tila oli vapaana. Nyt olen sitten ollut itsekseni aika pitkään, luovan alan ihmisten yhteisöstä huolimatta. Olen hidas, ja sillä tavalla töitä täytyy keskittyä tuijottelemaan hartaudella. En edes kaipaa, että joku tulee oville kolkuttelemaan. Täällä olen niin piilossa, että harva tietää minun olevan täällä.

Maalauksesi Kevätilta on esillä toimitilassamme. Olet sanonut siitä, että maalaus ilmentää erittäin hyvin tekemistäsi?

Kevätilta on kiertänyt aika pitkään, se on käynyt Liettuat ja Pariisit. Täällä Helsingissä teos oli esillä joskus valmistuttuaan, mutta sen jälkeen maalaus on kiertänyt, kun olen siitä tykännyt ja se on ollut tärkeä.

Työssäni olen kaihomieli, kaunosielu, haaveilija. Olen merelle tuijottelija ja pidän sitä mystiikkaa, luontokokemusta ja luonnon kokemista tärkeänä. Maalaus ei ole realistinen, mutta se ilmentää sitä olotilaa, joka mulla on työskentelyssä ja työskentelyn eri vaiheissa. Teoksissa mulla on usein lintu – keskeisenä tai yhtenä ainoana elementtinä – joka katsoo kaukaisuuteen poispäin tai tyhjyyteen.

Teen sekä pieniä että isoja maalauksia. Yleensä näyttelyssäkin on kiva, jos on erikokoisia teoksia rytmittämässä esillepanoa. Iso koko ei minunlaiselle fondimaalarille tuota tuskaa, on hienoa kun saa ojennella. Pienessä on kuitenkin oma viehätyksensä. Usein se jännite onkin ihan toisenlainen tiivistettynä. En koe olevani rajoittunut johonkin tiettyyn muotoon tai kokoon.

Se oli kiva, että Kevätilta pääsi hyvään paikkaan. Se on niin minun näköinen työ näiden kaikkien vuosienkin jälkeen, sillä tavalla olen onnellinen.

Hanne Juga: Kevätilta, Suvisaaristo (3), 2010.
Hanne Juga: Kevätilta, Suvisaaristo (3), 2010.

Mistä maalauksen pohja on peräisin?

Olen tällainen romunkerääjä. Olen tehnyt koko aikuisikäni lavastemaalarina töitä ja siitä lipsunut tai liukunut myöhemmin taidemaalariksi. Maalauksen pohja on lavastamon kuljetuskärryistä. Kun kärryt tulevat huonoiksi ja ovat menossa roskiin, minä olen siinä välissä nappaamassa materiaalin talteen. Pidän pohjasta, koska siinä on aitoa kulumaa ja se on paljon kokenut. Kevätillan kaltainen pohja on hitaasti tekeytyvä ja valmistuva materiaali, jota pitää vähän odotella. Pakkausmateriaalia ja muuta voi käyttää myös pohjana, kuten vaneria, joka ei ole niin onnistunutta. Ne sopivat mulle hyvin.

Kevätillassa olet käyttänyt materiaalina myös metallia, joka on mukana monissa teoksissasi.

Käytän alumiinilehteä. Lehti on lyöntimetallia, joka on taottu ohueksi. Lehtikulta on samanlaista, mutta vielä paljon ohuempaa. Alumiinilehti on peltiä siihen verrattuna. Lehteä on helppo värjätä lakalla ja muulla, mikä tuo siihen kullanhohtoa.

Jätän metallia paljon näkyviin. Se on mielestäni mielenkiintoista siinä. Metodi on hidas, ja jos mokaan, on sitä hirveän vaikea korjata. Öljyväriä voi metallista pyyhkiä jonkun verran pois, mutta sellakkapohjaista väriä ei oikein voi.  Lakalla pyyhittäessä pintaan saattaa jäädä hallitsemattomia jälkiä, joita voi joko käyttää tai ei, mutta helposti se menee ikävännäköiseksi. Sellakka kuivuu nopeasti ja kerroksia voi siten tehdä hyvin, mutta se myös sulattaa itseänsä eli alemmat kerrokset sulautuvat ainakin osittain uudempiin.  Jos tulee liikaa tavaraa, niin sitä on vaikea saada pois. Tämä on vähän kohtalokas menetelmä.

Miten työlästä käsittely on ja miten olet päätynyt käyttämään metallia teoksissasi?

Pohjaan laitetaan ensin Mixtion-öljyä, minkä jälkeen lehti lasketaan siihen ja painetaan kiinni. Tietyllä tavalla metallin työstäminen on rutiinia, ei mitenkään työlästä. Isoon työhön menee sata lehteä, joten onhan siinä sillä tavalla askartelemista.

Olin aikoinani kehystämössä töissä ennen kuin läksin maalarioppiin. Kehystämön kultaamossa tehtiin käsityönä kehyslistaa. Käsittelin siellä paljon alumiinia, hopeaa, aitokultaa ja messinkiä. Sieltä tiesin materiaalin. Kerran merellä ollessa meri oli aivan peilityyni ja näytti siltä kuin olisimme kelluneet sulan kullan päällä. Silloin naksahti, että voisin käyttää tätä materiaalia. Vuodesta 2007 lähtien materiaali on tainnut olla teoksissa mukana enemmän tai vähemmän. Pohjamateriaali sinänsä ei ole muuttunut. Suosin ihan sileää kovalevyä, normaalia vaneria tai muovia. Harvemmin teen näitä alumiinipohjustuksia kankaalle, koska en halua teoksiin sitä kankaan struktuuria, vaan mieluummin joko sileät tai rosoiset pohjat.

Mainitsit jo aiemmin, että sinulla on lavastetausta.

Olen ollut Ylellä vuodesta 1989. Nykyään työskentelen osa-aikaisena, ja se on toimiva ratkaisu. On jostakin perustulo. Se on ollut ihan hirmu mielenkiintoinen työpaikka. Jos televisiossa tehdään draamaa, niin se on maalarin unelma. Se maalaamisen määrä, jota olen tehnyt, on ihan vertaansa vailla. Fondimaalaajana maalasin suuria taustoja ja kopioin lavasteiden taustalle tai osiin milloin Cezannea, Gallen-Kallelaa tai Michelangeloa. Olen tutustunut maalauksiin ja taiteen historiaan tekemällä jättimäisiä kopioita. Se oli hyvin opettavaista. Materiaalien ja värien käsittely, mistä väreistä mitäkin tehdään, on siten jo kaukaa tuttua eikä siinä kohdin tule tekniikkaongelmaa.

Olen alun perin opiskellut maalariksi maalariammattikoulussa, jossa opetettiin erikoistekniikoita, kiven, puun tai marmorin jäljentämistä esimerkiksi. Sieltä menin ensin Maikkariin, sillä halusin lavastemaalariksi, ja telkkari vei mennessään.

Miltä tulevan näyttelyn lähestyminen tuntuu?

Hirveä paniikki, pelottavaa. Hyvältä se tuntuu, kun teokset ovat esillä, mutta perisuomalaisena sitä kuitenkin ajattelee, mitenhän ne muut teokset kokevat.

Haluan, että maalauksen elämä jatkuu kokijassa, ja toivon, että teosta pystyy katsomaan kauan ja palaamaan siihen aina uudestaan. Olen miettinyt toki, pitääkö kokijalla olla ikään kuin samoja kokemuksia merellisyydestä. Pitääkö peilata jotenkin omia kokemuksiaan teoksen kautta, että siitä nauttii, ja tarvitaanko joku yhteinen kokemus minun ja katsojan välille?

Toivoisin, että pystyisin laittamaan esille uusia maalauksia, koska kyseessä on tärkeä paikka. Helsingissä, kotikaupungissa aina haluaa mieluummin esitellä uusia töitä. Olen ahkera näyttelynpitäjä ja mielelläni lähden maakuntiin. Pääkaupunkiseutu on kyllä ensisijainen. Täällä on ollut vähintään joka toinen vuosi näyttely, välillä jopa kerran vuodessa. Sitten mahdollisuuksien mukaan kierrätän teoksia muualla.

Mikä on sinulle merkityksellisintä työssäsi?

Tietyllä tavalla minun työskentelyni on sen verran meditatiivista, että ennätän luoda ja lopettaa oman osuuteni suhteesta tässä työskentelyssä. Tuijottelen töitä yleensä hartaudella, että sitten olen vain iloinen, että saan ne työt esille, ja erityisen iloinen, jos ne jatkavat jonnekin eteenpäin.

Maalaaminen on työtä. En voi jäädä odottelemaan inspiraatiota, vaan se työ ylläpitää ikään kuin itseänsä kun sitä tekee. Se luo uutta tarvetta tehdä työtä. Tämä on mielenkiintoinen prosessi itsellekin, kuinka maalaus syntyy aina uudelleen.

Se on myös jatkumo. Ensin on kokemus siellä meren äärellä, mitä täällä työhuoneella sitten työstää ja peilaa. Kun maalauksesta päästää irti, toivoo sitä, että sanaton vuorovaikutus jatkuu siellä katsojassa. Se on se johtotähti tai kaari, joka minusta on hyvä pitää mielessä.

Enhän minä pysty jakamaan työskentelyä millään tavalla, mutta pystyn jakamaan lopputuloksen. Se on hyvä asia. On hirveän tyydyttävää ja ihanaa, kun joku teoksen haluaa. Se kuuluu osana työhön, että sen voi jakaa. Minusta se on hienoa. Aina voi kysyä, miksi tätä työtä tekee, sillä aika itsekästähän tämä työ on siinä, että kaiken uhallakin, peloista ja jännityksestä huolimatta, tekee sitä mitä haluaa ja mistä pitää. Mutta on siinä myös se aspekti, mulla ainakin, kun joku pystyy katsomaan näitä meditatiivisuuteen taipuvia maalauksiani ja saamaan niiden kautta kaunista nautintoa. Kokemusten aikaansaaminen, se on minusta merkittävää.

Kuvasto hankki syksyllä 2015 viisi maalausta Helsingin Taidelainaamosta Suomen Taiteilijaseuran kanssa omistamaansa toimitilaan. Kevään aikana Kuvaston sivuilla julkaistavassa juttusarjassa esitellään teokset ja niiden tekijät.

Hanne Juga
Asuu ja työskentelee Helsingissä. Kuvaston taiteilija-asiakas vuodesta 2003. www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi
Maalauksia-näyttely esillä Galleria Katariinassa 30.3.-17.4.2016 www.helsingintaiteilijaseura.fi