Digitaaliset markkinat ja tekijöiden kohtuulliset korvaukset esillä YK:n paneelissa

Maanantaina 27.4. vietettiin maailmanlaajuista ”Maailman henkisen omaisuuden” -päivää, jonka teemana oli tänä vuonna ”Get Up. Stand Up: For Music”. Päivän aikana järjestettiin useita immateriaalioikeuksiin liittyviä tapahtumia ympäri maailman. Teeman kunnioittamiseksi YK kutsui viisi luovien alojen tekijää osallistumaan paneelikeskusteluun, jossa tekijät peräänkuuluttivat kohtuullisia korvauksia digitaalisilla markkinoilla.

CISACia edustaneen säveltäjä-sanoittaja Eddie Schwartzin mukaan musiikintekijät ovat nähneet viimeisen vuosikymmenen aikana, miten heidän työnsä arvo on laskenut. ”Digitaalisten teknologioiden vuoksi luovat teokset kiertävät maailmassa toisin kuin koskaan aiemmin. Teosten saavutettavuus ei ole kuitenkaan muuntunut tekijöiden taloudelliseksi hyödyksi. Teosten arvo on päinvastoin vähentynyt”, sanoi Schwartz YK:n paneelikeskustelussa.

Luovan työn tekijät uskovatkin, että tekijänoikeus ja tekijöiden oikeudet sekä muut lailliset keinot ovat ainoa tapa, jolla varmistetaan tekijöiden oikeudenmukainen kohtelu, teosten suojaaminen ja kulttuurisen diversiteetin ylläpitäminen. Schwartz vetosi puheessaan YK:iin ja sen jäsenvaltioihin, että nämä edistävät kohtuullisen korvauksen ja vahvan oikeudellisen suojan antavia järjestelmiä. Siten taataan tekijöiden oikeudenmukainen kohtelu, uusien tekijäsukupolvien kehittyminen ja valtioiden talouden kasvu.

Lähde: CISAC