Näyttelypalkkio ja näyttelykorvaus

Suomen Taiteilijaseura (STS) on ottanut tavoitteekseen, että Suomessa otettaisiin tulevalla hallituskaudella kuvataiteilijoiden ja museoiden välillä käyttöön sopimus näyttelypalkkiosta. Ruotsin MU-sopimusta vastaavan sopimuksen valmistelu on kirjattu opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) kulttuuri- ja taidepolitiikkaa koskeviin hallitusohjelmaehdotuksiin. On kannatettavaa, että taitelijakin saisi museonäyttelyyn osallistumisesta asianmukaisen korvauksen, kun kaikki muutkin näyttelyn toteuttamiseen osallistuvat ammattilaiset saavat palkan tekemästään työstä.

Asiaa edistettäessä on jäänyt kuitenkin epäselväksi, koskisiko näyttelypalkkio teoksen valmistamiseen ja näytteille saattamiseen liittyvää työtä vai myös tekijänoikeudellista korvausta siitä, että teosta pidetään yleisön nähtävillä.

Ruotsin MU-sopimuksessa on kaksi osaa, työskentelypalkkio ja näyttelykorvaus, joista jälkimmäinen on tekijänoikeudellinen korvaus. Suomessa taiteilijat ovat jo nyt voineet saada tekijänoikeuteen perustuvan näyttelykorvauksen siitä, että heidän teoksiaan pidetään esillä. Kuvasto on laskuttanut tämän korvauksen museoilta ja tilittänyt edelleen taiteilijoille. Vuonna 2014 Kuvasto tilitti korvauksia noin 1100 henkilölle ja nettomääräinen keskikorvaus oli noin 100 euroa. Kuvaston asiakaskyselyssä 87 % vastaajista piti näyttelykorvausta itselleen merkityksellisempänä korvauslajina. Kuvastolle se muodostaa noin neljänneksen korvaustuotoista.

Jos Suomessa käyttöön otettava näyttelypalkkiosopimus pitäisi sisällään myös tekijänoikeudellisen näyttelykorvauksen, on aiheellista esittää seuraavat kysymykset.

1. Koskisiko suunniteltu sopimusmalli kaikkea sitä näyttelykäyttöä, josta nykyisen mallin mukaan maksetaan tai pitäisi maksaa näyttelykorvaus Kuvaston kautta? Siis kaikkia tilanteita, joissa taiteilijan omistuksessa oleva teos esitetään pääsymaksullisessa näyttelyssä?

Jos kyllä, niin erotetaanko palkka ja tekijänoikeuskorvaus jotenkin toisistaan? Miten varmistetaan, että näyttelykorvaus pysyisi vähintään nykyisellä tasolla?

Jos ei, millaisia tapauksia jäisi sopimuksen ulkopuolelle? Saisiko taiteilija palkkion myös tilanteissa, joissa hän ei tee uutta teosta näyttelyyn, vaan museo tai kuraattori pyytää sinne jo aiemmin valmistuneen taiteilijan omistuksessa olevan teoksen?

2. Koskisiko sopimus kaikkia nykyisin mukana olevia näyttelynjärjestäjiä?

Suomessa näyttelykorvauksen piirissä ovat valtion ja kuntien omistamat museot sekä muut sisäänpääsymaksullisia näyttelyitä järjestävät tahot. Ruotsissa sopimus sitoo ainoastaan valtion omistamia taidelaitoksia, vaikka muidenkin toivotaan tulevan mukaan.

Miten kunnalliset museot tai yksityiset näyttelynjärjestäjät saadaan mukaan sopimukseen? Jos ne jäävät ulkopuolelle, voiko taiteilija saada niiltä minkäänlaisia näyttelykorvauksia tai -palkkioita?

Miten varmistetaan, ettei näyttelynjärjestäjiä aseteta eriarvoiseen asemaan? Onko oikein, että jotkut maksavat näyttelykorvauksia ja toiset eivät. Millä valtuuksilla taiteilijat voivat saada näyttelykorvausta näyttelyjärjestäjiltä, jotka ole mukana sopimuksessa, varsinkaan jos esim. Kuvastolla ei ole asiakassopimukseen perustuvaa mandaattia näyttelykorvauksia laskuttaa?

3. Ovatko kaikki näyttelyihin teoksia luovuttavat taiteilijat oikeutettuja näyttelypalkkioon?

Jos kyllä, niin onko yksittäisellä taiteilijalla oikeus sovitella tai luopua korvauksesta, jos museo/näyttelynjärjestäjä sitä esittää (sopimusvapaus)?

Jos ei, niin miten määritellään palkkioon oikeutetut taiteilijat (esim. STS:n jäsenliittoihin kuuluvat) ja ne, jotka eivät ole siihen oikeutettuja? Miten estetään kilpailutilanne liittoihin kuuluvien ja niihin kuulumattomien välillä?

4. Kuka maksaa hallinnointikulut?

Epävirallisissa keskusteluissa on noussut esille ajatus, että kun taiteilija saa myös näyttelykorvauksen suoraan museolta ilman välikäsiä, käteen jäisi suurempi summa kuin nyt. Jonkun on kuitenkin tehtävä se työ, mikä nyt on tehty Kuvastossa. Suuren ryhmänäyttelyn palkkioiden ja korvausten tilittäminen suurelle taiteilijajoukolle vaatii maksajalta suurempia resursseja kuin se, että korvaus maksettaisiin yhdelle laskuttajalle, kuten Kuvastolle. Hupenisiko museoille mahdollisesti myönnettävä määräraha hallinnollisiin kuluihin? Onko vaarana, että museot alkavat suosia yksityisnäyttelyitä ryhmänäyttelyiden sijaan?

Näyttelykorvausten tuottojen hallintokululla katetaan Kuvastossa tilitysten suorittaminen oikeudenhaltijoille. Se sisältää tilinumeroiden, yhteystietojen ja ennakonpidätysten hallinnointia, eli käsityötä vaativia toimia, jotka on hoidettava riippumatta siitä kuka korvauksia ja palkkioita maksaa. Osa hallintokulusta on käytetty taiteilijoiden ja taidekuvan käyttäjien oikeudelliseen neuvontaan ja koulutukseen. Jos näitä ei rahoiteta hallintokuluilla, rahoitus pitää etsiä muualta. Onko neuvonta vastedes kysyjille maksullista vai katetaanko se esimerkiksi liittojen jäsenmaksuissa?

Lopuksi on aiheellista kysyä sekin, mistä museot ja muut näyttelyjärjestäjät saavat sen rahan, joka palkkiona tulisi taiteilijoille maksaa. Onko tulevalla hallituksella tahtoa toteuttaa OKM:n kulttuuripoliittisia ehdotuksia tilanteessa, jossa pitää tehdä miljardiluokan leikkauksia?

Yhteiskunnallinen trendi näyttää ennemminkin olevan julkisen sektorin koon ja kustannusten supistaminen kuin laajentaminen. Valtio ja kunnat saattavat ideologisista ja kustannussyistä tulevaisuudessa luopua museoista, mistä on jo merkkinä museoiden omaisuuden ja muun kulttuuriperinnön (rakennukset, laivat ym.) myynti tai siirto kolmannen sektorin hoitoon. Yksityistetyt tai säätiöitetyt museot eivät välttämättä voi laskea valtion rahoituksen varaan, ja ne karsivat kulujaan sen mukaan.

Näyttelypalkkioiden lobbaaminen on ehdottomasti kannatettavaa, mutta juuri siksi taidealan olisi kyettävä sopimaan keskenään tavoitteistaan. Jotta uusi hallitus saataisiin näyttelypalkkiosopimuksen toteuttajaksi, taidealan on syytä olla yhtä mieltä näyttelypalkkiosopimuksen sisällöstä. Päättäjien edessä STS, Kuvasto ja taidemuseot ovat samaa joukkoa. Parhaiten ne pilaavat mahdollisuutensa kilpailussa valtion niukoista resursseista esittämällä keskenään ristiriitaisia vaatimuksia.

Petri Sipilä
valtiotieteiden tohtori, Kuvaston varapuheenjohtaja